Fuengirola.fi uutisoi maanantaina, kuinka Espanjan Aurinkorannikolla sijaitsevan Esteponan kaupungin hiekkarannalle on ilmestynyt suomalainen aavealus.
Suomeen rekisteröity Melisa-niminen purjevene ajelehti tuuliajolla viime viikon lopulla, kunnes se torstaina haaksirikkoutui Esteponan tunnetuimman ja suosituimman hiekkarannan, Playa del Criston santaan.
Suomen lippu liehui vielä tuolloin aluksen perässä.
Lue myös: Suomalainen purjevene haaksirikkoutui Aurinkorannikon hiekkarannalle
Veneen omistaja: ”Kaikki on hyvin”
Alkuviikosta alus oli puoliksi kumollaan ja tukevasti kiinni Playa Criston hiekassa sangen näkyvällä paikalla rantakaupungin maisemassa. Se oli kiinnitetty puuhun köydellä.
Miehistön kohtalosta ei ole tietoa, eivätkä paikalliset espanjalaisviranomaisetkaan ole tiedottaneet tapauksesta enempää.
Purjeveneen omistaja on sen sijaan selvinnyt. Hän kertoo Facebookin julkisessa suomalaisessa purjehdusryhmässä, että on kyseisen Melisa-aluksen omistaja.
Mies kommentoi ryhmässä Fuengirola.fi:n veneuutista sanomalla, että ”kaikki on hyvin” ja lupaa ”hoitaa asian”.
Voitti neljännesmiljoonan pokeriturnauksessa
Veneen omistaja on menestynyt pokeriammattilaisena. Ilta-Sanomien mukaan hän osti yksirunkoisen, reilu 10-metrisen veneen syksyllä 2020. Vene on otettu käyttöön vuonna 1986 ja käyttöpaikkana on Helsinki.
Turkkilaissyntyinen, mutta suomalaiseksi pokerimaailmassa merkitty mies voitti elokuussa 2020 erittäin ison ja arvostetun kansainvälisen World Series of Poker -turnauksen yhden osaturnauksen, joka pelattiin koronapandemian takia verkossa. Miehen voittama pokeripotti oli yli 259.000 dollaria.
Sosiaalisen median mukaan mies asuu Espanjan luoteisosassa, Galician itsehallintoalueella.