Normaalisti kartan aurinkoa ja menen varjoon istumaan, mutta viime viikolla kaipasin ensimmäisen kerran pitkään aikaan keltaista möllykkää.
Syksyn sateet ja kolea ilma alkoivat jo kyllästyttää. Halusin päästä aurinkoiselle terassille istumaan.
Tänä kesänä Tarifassa kävin ensimmäisen kerran kahteen vuoteen rannalla uimassa. Tarifassa meri tuntuu vain niin erilaiselta kuin Aurinkorannikolla – Atlantti tuoksuu aidolle.
Sen sijaan nuorempana halusin maata joka viikko Miamissa Key Biscaynen valkoisen hiekan rannoilla. Siellä vietimme kaiken vapaa-aikamme.
Siihen aikaa rusketus tarttui helposti ja sitä paranneltiin Johnson’s Baby Oililla. Ihosyöpää ei pelätty, vaikka syöpäläinen oli jo siihen aikaan Miamissa yleinen sairaus.
Minulla on monesti tämän takia ongelma vastata, kun joku kysyy, olenko muuttanut tänne sään perässä. Minusta kunnon pakkanen on parempi kuin rasittava kuumuus. Mutta eteläsuomalaiselle kunnon talvet ovat useina vuosina vain kauniita toiveunia. Ja minä vihaan loskaa.
Oikeasti muutin tänne kielen perässä. Olin sellaisessa elämäntilanteessa, etten oikein tiennyt, mitä teen isona. Ajattelin silloin, että samalla, kun pohdin (jatkunut jo viisi vuotta) voin syventää kielitaitoani.
Välillä teen sitä tosissani, välillä en. En ole esimerkiksi kesän jälkeen avannut montaakaan kertaa El Paísin nettisivua. Sur:ia olen työni puolesta silmäillyt muutaman kerran.
Eniten hävettää se, että pöytälaatikossani lojuu jalkapalloilija Zlatanin espanjaksi käännetty ”elämänkerta”. Ostin sen siksi, että luin sen aikoinaan ruotsiksi. Ajattelin, ettei minun tarvitse miettiä tekstin sisältöä vaan voin keskittyä vain sanontoihin.
Toivottavasti kääntäjä on kirjoittanut lauseet samantyyppiseksi katuslangiksi mitä Rosengårdin kasvatti puhuu itsekin. Ehkä kirjan lukeminen on uudenvuodenlupaukseni.
Mika Heikkilä
Loading ...
