Lupasin presidentinvaalien jälkeen pyhästi itselleni, että en kirjoita enää ensimmäistäkään kolumnia Paavo Väyrysestä, mutta tässä sitä taas ollaan eli sormet näppäimistöllä ja Paavo mielessä.
Väyrysestä ei yksinkertaisesti vaan voi olla kirjoittamatta. Ei voi, vaikka kuinka haluaisi, lupaisi ja jopa vannoisi.
Keminmaalainen koukutusautomaatti on toiminut tapauksessani täydellisesti eli enää ei voi muuta kuin odottaa Paavon seuraavia ihmetekoja.
Seuraavassa suora lainaus kvg:sta eli nettitietokirja Wikipediasta: ”Narsismi tarkoittaa itserakkautta, -ihailua ja viettienergian kohdistumista omaan itseen.
Terveessä narsismissa itsensä rakastaminen ei tapahdu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen. Narsismi voi olla myös sairasta, jolloin kyseessä on narsistinen persoonallisuushäiriö.”
Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä samainen Wikipedia puolestaan sanoo seuraavaa: ”Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys.
Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.”
Kuulustaako tutulta? Ka Puavohan se, saattaisi savolainen vastata.
Sitten presidentinvaalien Väyrynen on kiukutellut olevansa vähintään vaalien moraalinen voittaja, hänet on uhattu erottaa keskustapuolueesta, hänet on potkittu pois perustamastaan kansalaispuolueesta rahaepäselvyyksien vuoksi, hän on ilmoittanut haastavansa kansalaispuolueen oikeuteen ja tekevänsä vakavan yrityksen nousta kesän puoluekokouksessa keskustan johtoon.
Europarlamenttiin viime vaaleissa valittu Väyrynen on myös paljastanut, että hän palaa eduskuntaan alkusyksystä. Tätä päätöstä tukee Väyrysen usko siihen, että hänen uskottavuutensa on vahvistumassa.
Tuskin olen ainoa, jonka silmissä EU-parlamentin ja eduskunnan välillä poukkoilevan poliitikon uskottavuus on nolla. Minusta siirtyminen parlamentista toiseen kesken kauden on porsaanreikä, joka olisi viimeistään nyt tukittava lain voimalla.
Tässä vaiheessa kehotan teitä, arvoisat lukijat, palaamaan tekstissä muutaman kappaleen taaksepäin ja kertaamaan niin narsismin kuin narsistisen persoonallisuushäiriönkin kuvaukset. Osuu ja uppoaa, vai mitä?
En olisi ikinä uskonut kirjoittavani, että minun käy pääministeri Juha Sipilää sääliksi, mutta kiitos Väyrysen näin on. Sipilää ei käy sääliksi valtiolaivan ajoittaisen kurssikeinunnan takia, mutta hänen johtamansa keskustapuolueen takia käy.
Sipilä takuuvarmasti tiesi kepulien johtoon lähtiessään, mihin kekkoskauden jalasmökkimies on pystynyt, mutta sitä Sipilä tuskin uskalsi villeimmissäkään painajaisissaan odottaa, mihin Väyrynen vielä pystyisi.
Sipilä on tunnetusti syvästi uskova mies ja sellaiset eivät voimasanoja käytä, mutta jos käyttäisi, saattaisi hän kutsua Väyrystä vaikka ”piikiksi perseessä”.
Yhdistysten kunniapuheenjohtajat eivät perinteisesti lähde haastamaan istuvaa puheenjohtajaa, mutta Paavo Väyryselle sekään ei ole vierasta.
Väyrynen valittiin keskusten kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2006 ja jo neljä vuotta tästä hän asettautui Mari Kiviniemen vastaehdokkaaksi puheenjohtajavaalissa. Tuloksena oli katkera tappio, josta Väyrynen keksi syyttää mediaa.
Jos Väyrystä ei pystytä erottamaan keskustasta eli jos hän pääsee ehdolle Sotkamon puoluekokouksessa, on edessä takuuvarmasti jälleen katkera tappio.
Sitä en osaa ennustaa, ketä Väyrynen tällä kertaa tulee tappiostaan syyttämään. Sen kuitenkin tiedän, että tälläkään kertaa syyttävä sormi ei näytä peiliin.
Asko Tanhuanpää
Loading ...
