Alhaurin golfissa korkeuserot ovat suorastaan hillittömät. Välillä palloa lyödään huimaavan korkealta alhaalla häämöttävälle väylälle tai greenille, välillä täytyy ylittää jyrkkiä ja syviä rotkoja. Osa väylistä on vieläpä melko kapeita, joten tarkkaan on mietittävä, millä mailalla väylät avaa. Kenttää kutsutaan humoristisesti Seven kostoksi. Ihan vailla pohjaa tuo nimitys ei ole.
Vaikeudestaan huolimatta Alhaurin golf on sellainen elämys, että jokaisen golfarin pitää se ainakin muutaman kerran kokea. Muutaman kerran siksi, että jokainen pelattu kierros auttaa ymmärtämään pallon sijoittelun tärkeyden kentällä. Vaikka reikä kortissa näyttäisi helposti yhdellä päälle lyötävän mittaiselta, greenin läheisyydessä saattaa vaania sellaisia vaaroja, joiden vuoksi riskiä ei kannata ottaa.
Oheispalveluiltaan Alhaurin golf on mainio. Harjoitusalueet chippi- ja puttigreeneineen ovat klubin välittömässä läheisyydessä ja ne ovat tilavia ja hyvin hoidettuja. Klubin terassilta on jylhät näkymät vuoristoon sekä parille ensimmäiselle väylälle. Keittiö loihtii kelpo ruokaa, mutta tarjoilijoille voisi ehkä pitää pienen asiakaspalvelukoulutuksen.
Kentän hoidosta ainakin syyskuussa 2019 on pakko antaa pieni miinus. Raffeja ei ole leikattu mihinkään mittaan, vaan niiden on annettu vain kasvaa. Väyliltä ja greenien ympäristöstä löytyy luvattoman paljon kaljuja kohtia ja monissa kohdin villi kasvillisuus puskee läpi istutetusta ruohosta.
Muutamien reikien erityispiirteitä (mitat keltaiselta tiiltä)
Reikä 2
(par 4, 345m, hcp 13)
Ykkönen on kiva lämmittely, mutta kakkonen paljastaa Alhaurinin luonteen. Avaus lyödään sokkona kumpareen yli, josta alkaa jyrkkä alamäki. Klubilta katsottuna väylä näyttää enemmän laskettelurinteeltä, mutta kyllä siinä golfiakin voi pelata. Vaikka
avaus lyödäänkin sokkona, tilaa on kohtuullisen paljon. Onnistuneen avauksen jälkeen greenille pääsee lyhyelläkin mailalla.
Reikä 6
(par 5, 482m, hcp 3)
Tämä reikä on elämys. On vaikea arvioida paljonko korkeusero tiiboxin ja väylän välillä on. Joka tapauksessa palloa lyödään kohti alhaalla siintävää vih-reää väylää. Matkaa väylälle on oikeasti niin paljon, että ainakaan yhtään heikompisilmäinen ei alhaalta palloa pysty erottamaan. Onnistunut lyönti tuntuu 500-metriseltä, niin kauan pallo viihtyy ilmassa. Greenin ympärillä on tilaa, mutta vinoon tai pitkäksi ei saa lyödä, palloa joutuu hakemaan kymmeniä metrejä syvästä rotkosta.
Ohessa video, jolla muusikko Vesa Aaltonen avaa rytmikkäällä svingillään kutosen lyöntipaikalla.
Reikä 13
(par 4, 343m hcp 8)
Tämä on niitä reikä, joilla hullurohkeus palkitaan harvoin. Draiveriavaukselle on laskeutumisalustana ainoastaan kapea kannas. Jos pallo ei satu jäämään kannakselle, vaikeudet ovat suuria. Pienemmällä mailalla avatessa pallo jää tasaiselle tantereelle, josta on vielä pitkä lyönti lyötävänä. Greenin vasemmalla puolella on pitkänkin lyönnin pysäyttävä rinne, ja sitä pitkin pallo valuu mukavasti greenin kanttiin.
Reikä 16
(par 4, 324m, hcp 6)
Alhaurinista löytyy myös muutama tavanomaista golfkenttää muistuttava väylä. Tämä on yksi niistä ja vieläpä varsin mainio sellainen. Avaus lyödään loivaan ylämäkeen. Hyvällä avauksella pääsee mäen päälle ja siitä eteenpäin mennäänkin tasaista ja avaraa väylää. Kakkoslyönnin on oltava tarkka, vähän ennen greeniä väylän oikealla puolella alkaa vesieste, joka kiertää myös greenin taakse.
Antti Pekkarinen
Loading ...
