Lokakuu Aurinkorannikolla alkaa kesäisen lämpimänä – katso ennuste

Kielitoimiston sanakirjan mukaan loka tarkoittaa kuraa, rapaa, likaa, saastaa. Suomessa – ainakin paikoin - se saattaa olla kuvaavaa lokakuun säälle, mutta Aurinkorannikolla meteorologien kartoilla on toisenlaiset merkit.

Fuengirola.fi
Fuengirola.fi
2 min lukuaika

Aurinkorannikolla lokakuuhun siirrytään aurinkoisessa ja hyvinkin lämpimässä säässä. Espanjan ilmatieteen laitoksen Aemetin ennuste lupailee tälle lokakuun ensimmäiselle viikolle Aurinkorannikolle jopa yli 30 asteen päivälämpötiloja.

Vielä tänään maanantaina (30.9.) elohopeapatsas ulottuu ”vain” noin 26 asteen lukemiin, mutta jo tiistaina luvassa on pari astetta lämpimämpää.

Keskiviikoksi Málagaan on ennustettu jo peräti 33 asteen päivälämpöä ja vielä torstaillekin 31 astetta.

Näillä näkymin viikonlopuksi sää hieman viilenee. Ainakin tämänhetkisen ennusteen mukaan perjantain ja sunnuntain välillä päivän korkeimmat lämpötilat liikkuvat 25-27 asteen välillä. Suomalaisittain siis edelleen hellelukemissa.

- Mainos -

Myös yölämpötilat pysyttelevät varsin korkeina vuodenaikaan nähden. Alimmillaan Málagaan on tällä viikolla tiedossa noin 20 astetta yön alimpana lämpötilana. Keskiviikon ja torstain tienoilla yön alin lämpötilakin asettuu 23-24 asteeseen.

Sää on pääosin aurinkoista ja poutaista. Ainoastaan perjantaille on olemassa pieni sateen uhka.

Espanjan ilmatieteen laitoksen näkemys tämän viikon säästä Málagassa.

Rannalle kelpaa siis erinomaisesti mennä, jos siltä tuntuu. Kannattaa muistaa, että vaikka kuumin ja polttavin kesä on jo takana, espanjalainen uv-säteily on edelleen voimakasta.

Koko viikolle uv-indeksin ennustetaan olevan 6. Se on tietysti paljon vähemmän kuin keskikesän 10-11, mutta edelleen korkeampi kuin Suomessa keskikesällä mitattavat korkeimmat arvot, jotka ovat yleensä 4-5.

Ja rantaelämästä puheen ollen: Jos meressä uiminen vielä kiinnostaa, niin siihenkin olosuhteet ovat mitä mainioimmat. Aurinkorannikon uimarannoille on laajasti ennustettu ainakin alkuviikoksi meriveden lämpötilaksi 22 astetta.

Vielä on kesää jäljellä…

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *