Ilari Johansson esiintyi kortisonin voimalla

Suomen suosituimpiin kuuluvan stand up -koomikko Ilari Johanssonin ääni petti täysin perjantaina iltapäivällä. Hänellä oli keikka Fuengirolassa ravintola Kukossa klo 19. Seitsemän aikaan miehen kurkusta kuului hädin tuskin pihahdus. Espanjalaisesta apteekista löytyi tehokasta apua ja Johansson pääsi lavalle noin klo 20.

-Kyllä oikeasti v*****i siinä kymmentä vaille seiska kun huomasin, ettei ole mitään toivoa mennä esiintymään. Ravintoloitsija lähti pikaisesti apteekkiin, sai ekalla keikalla mukaansa jotain astmasprayta, mutta sillä eivät äänihuulet vielä auenneet. Tarvittiin toinen keikka apteekkiin ja silloin ravintoloitsijan mukaan lähti pielaveteläinen ensihoitaja, joka osasi pyytää oikeita lääkkeitä. Nielasin pillerin, odotin viisi minuuttia ja kiipesin lavalle. Alkuun ei meinannut ääntä tulla, mutta pikkuhiljaa kortisoni alkoi vaikuttaa ja homma lähti pelaamaan. Siitä tuli itse asiassa pirun hyvä keikka, tälläinen ongelma pisti tsemppaamaan vielä vähän normaalia enemmän, Johansson pohti keikan jälkeen.

Ilari Johansson otti Fuengirolan keikoilla yleisön täysin. Välillä jopa yleisön tuoleilla seisoen.

 

Myös yleisö oli tyytyväisiä. Loppuunmyydyssä salissa tunnelma vain nousi, kun ravintoloitsija juoksi apteekissa. Kaikki nämä vaiheet saatettiin yleisön tietoon. Vain muutama ihminen kyllästyi odottomaan ja lähti pois ennen esitystä. Kun Johansson viimein päästi lavalla ensimmäiset korahduksensa, yleisö oli täysin myyty. Johansson itse intoutui hurjaan vireeseen, äänen palaillessa hän otti yleisönsä täydellisesti. Kiitoksille keikan jälkeen ei meinannut tulla loppua.

-Oli muuten ensimmäinen kerta yli 20 -vuotisen stand up -urani aikana, kun ääni petti näin totaalisesti. Onneksi lääkkeet auttoivat ja saatiin homma maaliin. Olisi se ollut aika turhauttavaa, jos olisin joutunut peruuttamaan keikan. Keikkamatka Espanjaan on vähän tavallista reissua pidempi, koomikko myhäili onnistuneen esiintymisen jälkeen.

- Mainos -

Johansson teki Fuengirolassa kaksi keikkaa. Molemmat olivat loppuunmyytyjä, ensimmäisellä ääni riitti alusta aivan viime minuuteille saakka ilman ylimääräisiä rohtoja.

Ravintola Kukko oli kaksi iltaa viimeistä paikkaa myöten loppuunmyyty.

Antti Pekkarinen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista