Sade sää yllättää, miten viettää aikaa?

Olit sitten missä tahansa päin maailmaa, ei sateinen ilma houkuttele ulos vaan päivä kuluu mahdollisimman suurelta osin sisätiloissa. Espanjassa asuville tämä on huomattavasti harvinaisempi tilanne kuin Suomessa asuville. Kuten tiedämme, niin suomessa sateisia päiviä on runsaasti erityisesti keväällä ja syksyllä. Talvella sade tulee useimmiten lumena, mikä taas ei ulkoilua niin häiritse. Yhtä kaikki, olit missä tahansa niin sisällä tehtäviä asioita tulee keksiä. Mikä siis neuvoksi?

 

Yhdessä mutta yksin kotona

Sateinen sää ei houkuttele ulkona liikkumiseen. Näin ollen on hyvin todennäköistä, että päivä kuluu kokonaan yksin. Tähän on kuitenkin erittäin hyvä ratkaisu. Monilla on nykyisin käytössään esimerkiksi pelikonsoleita, tietokone tai edes älypuhelin. Näin ollen esimerkiksi konsolipelien ja tietokonepelien pelaaminen kavereiden kanssa onnistuu hyvin, jos käytössä on internet yhteys. Näin pelaajat voivat pelata yhdessä ja keskustella samalla erilaisia kanavia pitkin. League of Legends ja Counter Strike: Global Offensive ovat hyvin yleisiä yhdessä pelattavia tietokonepelejä. Konsolipelien puolesta taas Fortnite sekä Minecraft ovat suosittuja.

- Mainos -

 

Joskus videopelit eivät houkuta ja toiset nauttivatkin sadepäivinä nettikasinoilla pelaamisesta niin livepeleinä kuin automaattipeleinä. Erilaiset pöytäpelit ovat mitä mahtavin tapa viettää aikaa ja live kasinolla saa pelaaja myös sosiaalisen kohtaamisen. Toisaalta taas sosiaalisessa mediassa jutteleminen ja esimerkiksi kuvien jakaminen voivat olla toisille se kaikkein tärkein asia. Ihmiset nauttivat erilaisista sosiaalisista kokemuksista yksin ollessaan.

 

Leipominen ja ruoanlaitto

Toisinaan sadepäivät voi olla hyvä käyttää esimerkiksi leipomiseen sekä ruoanlaittoon. Näin ei tarvitse aurinkoista päivää käyttää siihen, että keittiössä viettää päivän erilaisissa askareissa. Sadepäivinä voi leipoa esimerkiksi niin leipää kuin pullaa sekä syötäväksi, että pakastimeen. Näin niitä ei tarvitse kuin sulattaa seuraavalla kerralla, kun pullaa tai leipää kaipaa. Usein myös monimutkaisten ja pitkäkestoisten ruokien valmistus on hyvä ajoittaa sadepäiville. Näin päivän saa käytettyä hyödyksi eikä seuraavana aurinkoisena päivänä tarvitse olla sisällä. Jos ruokaa tekee riittävästi, voi sitä olla tarjolla vielä muinakin päivinä.

 

Sen lisäksi, että ruoanvalmistus ja leipominen auttavat hyötykäyttämään ajan, jota ei ulkona voi viettää, se voi olla koko perheen yhteinen hetki. Usein lapset nauttivat leipomisesta, joten sadepäivään saa mukavan yhteisen askareen, kun koko perhe laittaa ruokaa ja leipoo yhdessä. Samalla vahvistuu myös perheen siteet toisiinsa, kun mahdollisuus tehdä yhdessä on suuri. Näin päivästä onkin mahdollista saada erittäin paljon irti, vaikka ulos ei olisi mahdollisuuksia mennä.

 

- Mainos -

Liikunta onnistuu myös sisätiloissa

Usein ihmiset ajattelevat, että sateiset säät eivät mahdollista liikuntaa. Mutta myös kotona kuntoilu  on mahdollista. Liikunta voi tapahtua niin lihaskuntoa vahvistavana kuin aerobisenakin. Jokainen meistä tietää, että sadepäivät kuuluvat elämään, näin ollen sadepäivien varalle on mahdollista hankkia erilaisia välineitä kotiinkin. Halpoihin ja helppoihin välineisiin kuuluvat joogamatot, kuminauhat, jumppapallot, käsipainot, tangot sekä esimerkiksi vatsalihaspyörä.

 

Olit sitten Espanjassa tai Suomessa, on liikunnan mahdollisuus suuri niin kodeissa kuin kotien ulkopuolella. Sadepäivät voi käyttää erittäin hyvin hyödyksi liikkumalla kotona ja seuraavana aurinkoisena päivänä voi suunnata rannalle juoksemaan. Näin kunto pysyy hyvänä, oli keli millainen tahansa. Sateiset päivät voivat lannistaa, mutta aurinko paistaa taas pian.

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä haluaisit kuulla FugeFM radiosta?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...