Savon Costa del Sol

 

On olemassa vain yksi aurinko! Aurinkorannikko Espanjassa eli Costa del Sol on myös ainutlaatuinen. Vai löytyykö niitä muualtakin? Se selviää kun luet tämän:

Minulla on ollut tapana ajaa kesäisin autolla 5-tietä Siilinjärveltä Pöljän suuntaan. Viitostuvan kohdalta käännyn vasemmalle pienempää tietä. Kyltissä lukee Rieska-Kallen tie. Käännän auton keulan sinne ja jatkan matkaa vielä noin kilometrin verran.

Edessä näkyy lopulta kyltti: Costa Del Sol. Se kertoo että perillä ollaan.

- Mainos -

Lukija varmaan ihmettelee että mitenkäs Pohjois-Savossa on Costa Del Sol? Siihen on yksinkertainen selitys: kyseessä on tätini kesämökki!

Lipe-tätini vietti aiemmin kymmenkunta talvea peräkkäin Espanjan Aurinkorannikolla. Siitä tuli hänelle niin rakas paikka, että hän nimesi kesämökkinsä nimeksi virallisiin asiakirjoihin Costa Del Sol.

Nyt hänellä on jo sen verran ikää, ettei enää matkustele ulkomaille. Mielikuvissa Espanja kuitenkin edelleen vahvasti elää. Costa Del Sol aikana hän opetteli myös espanjankielen. Se tuntuu edelleenkin jotenkin sujuvan. Fuengirola-lehteäkin oli tädilläni kuulemma tapana lukea säännöllisesti.

Aurinkorannikolta heijastuu monenlaisia säteitä eri puolille Suomea. Espanjan aurinko lämmittää myös tätini kesää Pöljän mökillä!

Myös minuun Fuengirolan säteet aikoinaan osuivat. Siitä kiinnostus Aurinkorannikkoa kohtaan. Ilman tätiäni tuskin olisimme vaimoni kanssa siellä käyneet. Siellä heräsi haluni olla tavalla tai toisella mukana Aurinkorannikon elämässä.

Asustelen Suomessa, mutta elättelen toiveita että näitten kolumnieni kautta pieni annos Espanjan aurinkoa säteilisi myös minulle ja muille täällä Pohjolassa. Kiitos että saan olla mukana!

Hannu T. Korhonen

Kirjoittaja on eläkkeelle siirtynyt Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, dosentti

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä haluaisit kuulla FugeFM radiosta?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...