80-vuotias amerikkalaispappi tapettiin Málagassa – asunnosta ”kuului pelottavia huutoja”

Pappi oli vuokrannut turistiasunnon Málagan vanhasta kaupungista.

Fuengirola.fi
2 min lukuaika
Isä Richard Gross oli jesuiittapappi Yhdysvalloista. Hän menetti henkensä Espanjan Aurinkorannikolla 20. tammikuuta väkivaltaisessa ryöstössä.

Espanjan Aurinkorannikolla on kuohuttanut tammikuussa raaka, kuolemaan johtanut ryöstö.

Murhenäytelmä tapahtui Málagan kaupungissa maanantai-illalla 20. tammikuuta. Uhri oli juuri saapunut Málagaan lyhyelle lomalle, kun hänen ruumiinsa löydettiin turistivuokra-asunnosta Calle Viento -kadulla, aivan suositun Calle Carreterian tuntumassa kaupungin turistialueen sydämessä.

Miesturistin ruumis löydettiin 21. tammikuuta asunnosta. Muutamat naapurit ilmoittivat poliisille kuulleensa pelottavia huutoja ja iskuja.

Yksi naapuri sanoi kuulleensa miehen huutavan illalla noin kymmenen minuutin ajan ”ikään kuin he tappaisivat häntä”, mutta kun naapuri katsoi ulos ikkunastaan, hän ei nähnyt mitään.

- Mainos -

Poliisin mukaan kyseessä on väkivaltainen ryöstö, sillä uhrin omaisuutta oli varastettu asennosta ja hänestä oli löydetty ulkoisen väkivallan merkkejä. Kuolinsyyksi on ilmoitettu voimakas päävamma.

Papin piti lähteä risteilylle Málagasta

Nyt kuolleen turistin henkilöllisyys on paljastettu.

Mies on 80-vuotias amerikkalainen pappi, joka asui Bostonissa. Mediatietojen mukaan Richard Gross oli suunnitellut lähtevänsä risteilylle Málagasta seuraavana päivänä.

Gross syntyi Wrenthamissa (Massachusetts) ja opiskeli Boston Collegessa ennen kuin hänestä tuli jesuiitta.

Pappi oli asunut Boston College Highin asunnossa koulun edustajan mukaan viimeiset puolitoista vuotta.

Isä Gross oli tehnyt pitkän uran monissa kouluissa ja laitoksissa pappina, ministerinä ja omistautuneena opettajana. Tulemme kaipaamaan häntä, Yhdysvalloissa julkaistussa muistokirjoituksessa todetaan.

Espanjan Kansallinen poliisi tutkii väkivallantekoa. Ketään ei ole toistaiseksi pidätetty.

- Mainos -

Amerikkalaispapin väkivaltainen kuolema on herättänyt mediahuomiota laajalti myös Yhdysvalloissa.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *