79-vuotias suomalainen rumpali- ja sirkuslegenda asuu talvet Fuengirolan parkkipaikalla – selvisi aivoinfarktista

Esa ”Nätsi” Rosvall, 79, on viettänyt puolet elämästään pyörien päällä. Nyt hän talvehtii Fuengirolan feria-alueella pienessä asuntoautossaan viimeistä vuottaan.

Jari Peltomäki
Jari Peltomäki
5 min lukuaika
Esa ”Nätsi” Rosvall täyttää maaliskuussa 80 vuotta. Kunto on hyvä, vaikka sydänoireita ja aivoinfarktikin on koettu. Legendaarinen muusikko ja elämäntapataiteilija on talvehtinut 13 vuoden ajan Fuengirolassa Espanjan Aurinkorannikolla. Kuvat: Jari Peltomäki.

Esa Rosvall on Rauman seudulla tunnettu kulttihahmo, joka on ehtinyt olla monessa mukana.

Nätsiksi kutsuttu Rosvall on 79-vuotias entinen muusikko, festivaalitelttayrittäjä, sirkustähti ja oman elämänsä taiteilija, joka tuli tunnetuksi Tuiskulan sirkusorkesterin Amerikantaikurina, ammattilaisia apinoivana kömpelönä temppuilijana. Rosvallin ohella sekalaiseen sirkusorkesteriin kuuluivat muun muassa laulajat Anneli Saaristo, kitaristi Seppo Tyni, monipuhaltaja Takku Ylinen ja rumpali Ippe Kätkä.

Sirkuksen ja Nätsin muiden toimien tukikohta oli 1970-80-luvuilla vanha kyläkansankoulu Köyliön Tuiskulassa, viitisenkymmentä kilometriä Raumalta koilliseen.

– Esitin kaikki sirkuksen roolit. Olin hullu taikuri ja nuorallakävelijä ja käärmeenlumoja. Se oli sellaista kreisiä parodiaa, Nätsi kertoo Fuengirolan tukikohdassaan Aurinkorannikolla.

- Mainos -

”Kyllästyin Fuengirolaan”

Tammikuinen aurinko paistaa valjusti Fuengirolan feria-alueen parkkipaikalle, mistä Nätsi on tänäkin aamuna herännyt. Rosvallin majapaikkana on vuosimallin 1982 Hyundain tila-auto, josta Nätsi on rakentanut asuntoauton itselleen. Laverilla mahtuu nukkumaan ja kaaran kattotelineille mahtuu matkatavaroita.

– Karkeasti laskien olen asunut puolet elämästäni pyörien päällä, joko autossa tai asuntovaunussa, Nätsi kertoo.

– Nautin ajamisesta. Mutta en ole karavaanari, vaan matkaaja.

Esa ”Nätsi” Rosvall on asunut vuodesta 2012 talviajat Fuengirolan feria-alueen parkkipaikalla. Kotina on harmaa, vaatimaton Hyundai-merkkinen tila-auto. – Ensi talvena en enää Aurinkorannikolle palaa, hän sanoo.

Aurinkorannikolle hän tuli ensimmäisen kerran vuonna 2012, jonka jälkeen Nätsi on talvehtinut Fuengirolan seudulla aina marraskuusta vappuun.

Nyt perinteeseen on tulossa muutos, sillä Nätsi sanoo kokeneensa kyllästymistä.

– Kaikesta on tullut jotenkin kaavamaista. Aamulla menen Thelmaan puurolle, sitten päivemmällä kavereiden kanssa syömään, päiväunien jälkeen kävelyä kaupungilla. Joka päivä toistuu samana.

Aivoinfarkti ja sydänoireet veivät sairaalaan

Nätsi aikoo palata tämän talven jälkeen pysyvämmin Suomeen ja Poriin, missä hänen kaksi tytärtään asuvat. Lapsenlapsiakin on kolme.

– Raumalainen Porissa, sehän on kuin pyhäinhäväistys, hän nauraa.

- Mainos -

– Mutta haluan olla perhettäni lähellä. Tosin Suomen pimeys ja liukkaus hieman pelottavat.

Nätsi huokaa, että reissaajan on aika asettua aloilleen. Elämä tahtoo kulkea reilun kymmenen vuoden perioideissa, ja nyt Fuengirola saa jäädä.

– Olen kokenut paljon, myös täällä. Sairaalaan olen joutunut Aurinkorannikolla  kolmesti. Kerran sain pienen aivoinfarktin, toisen kerran minua hoidettiin sydänoireiden takia ja siitä viikon päästä epäiltiin taas aivoinfarktin oireita. Espanjalaiseen terveydenhuoltoon olen ollut hyvin tyytyväinen.

Nätsi täyttää maaliskuussa 80 vuotta. Ikäänsä nähden hän on hyväkuntoinen.

– Kävelen päivittäin. Ja roudannut olen aina, kanniskellut painavia telttojakin. Se on pitänyt fysiikkaa yllä.

Nätsi-lempinimensä Esa kertoo saaneensa jo lapsena. Sittemmin hänelle on selvinnyt, että nimi tarkoittaa saamen kielellä ”tähteä”. 

– Kiva nimi, mutta vähän ilkeä, kun ottaa ä:n pisteet pois… Kun tyttäreni mies järjesti minulle sähköpostiosoitetta, siitä tuli natsi.rosvall-alkuinen. Okei, olkoon niin, Esa nauraa.

- Mainos -

Ryöstö tien päällä

Nätsi on kiertänyt maailmaa rohkeasti, vaikka ei puhukaan yhtään vieraita kieliä.

– Rauman kieltäkään en enää kunnolla osaa. Elekielellä ja hyvällä tahdolla olen pärjännyt.

Kerran Nätsi on ryöstetty, ja se tapahtui Espanjassa ensimmäisellä reissukerralla 2012. Hän oli jo aiemmin oppinut, ettei teillä saisi pysähtyä, vaikka kuinka joku viittilöisi.

– Menin sitten ansaan. Olin huoltoasemalla tarkistamassa renkaiden ilmanpaineita, ja vorot varmasti näkivät sen. He seurasivat minua ja pian tuli nuori kaveri punaisesta pikku-Seatista osoittelemaan, että auto värisee. Pysähdyin ja tyyppi meni ojanpuoleisesta takarenkaastani avuliaasti irrottamaan pölykapselinkin, Nätsi muistelee.

– Minä kiirehdin ulos ja aloin huutaa. Menin sitten polvilleni kiinnittämään kapselia, minkä aikana rötöstelijät vohkivat laukkuni kaikkine rahoineen ja passeineen. Klassinen tapaus.

Uskomatonta kyllä, varkaus päättyi onnellisesti. Seuraavalla levähdyspaikalla Nätsi nimittäin pysähtyi soittamaan Suomeen, kun paikalla ollut romaniperhe esitteli suomalaiselle tuttua passia ja laukkua.

– He olivat dyykanneet sen levähdyspaikan roskiksesta, minne varkaat olivat ne heittäneet. Menetin vain sata euroa käteistä.

Rauman seudun tanssimuusikot antoivat tammikuussa 2025 Nätsille tunnustuksen elämäntyöstä muusikkona. Rosvallille myönnettiin vuonna 2017 valtion taiteilijaeläke.

Täysin raitis ja savuton

Esa ”Nätsi” Rosvall tunnetaan muun muassa Pentti-Oskari Kankaan Seitsemän seinähullua veljestä -yhtyeen perustajajäsenenä. Lisäksi Rosvall on soittanut rumpuja progeyhtyeessä Woodoo, joka julkaisi yhden albumin 1970-luvun alussa ja esiintyi Ruisrockissakin 1971 sekä Pekka Pohjola Groupissa

– Lopetin musisoinnin totaalisesti 2012. Fuengirolan Kukossa olen käynyt kyllä katsomassa keikkoja ja nauttinut niistä.

Nätsi työskenteli myös festivaalitelttojen vuokraajana, ja hän oli esimerkiksi Pyhätunturilla 17 talven ajan telttamestarina. Veipä Nätsi viitenä vuotena 2000-luvulla telttasaunan New Yorkiinkin, Manhattanin Gershwin-hotellin katolle.

– Tupakkaa en ole koskaan polttanut enkä alkoholia juonut. Puhun muutenkin kaksi kertaa samat asiat peräkkäin, joten en tarvitse viinaa siihen. Olen kai halunnut olla aina erilainen kuin muut.

Jaa tämä artikkeli
Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *