torstai, maalis 28, 2024

Yrittäjät, tehkää töitä tulevaisuuden eteen!

 

Manso toimii Smart Work Plaza business- ja co-working-keskuksessa Fuengirolassa. Hänen yrityksensä myymiin palveluihin kuuluvat erilaiset yritysten konsultoinnit.

-Aika epätoivoisia puheluita tällä hetkellä tulee. Yrittäjillä on vakava huoli siitä, miten he selviävät kriisin yli.
-Kun ulkonaliikkumiskielto julistettiin, yritykset heittäytyivät jopa ylivarovaisiksi toimissaan. Kahdessa viikossa varovaisuus näyttää muuttuneen paniikiksi, Manson yhtiökumppani Outi Hannuksela lisää.

Manso ja Hannuksela peräänkuuluttavat yrittäjiltä uusien ideoiden synnyttämistä ja yritystoiminnan sopeuttamista vallitsevaan tilanteeseen.

- Mainos -

-Meiltä lähti käytännössä kaikki tuottava työ alta yhdessä yössä. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä pyörittelemään peukaloita. Teimme pikaisia ratkaisuja ja ryhdyimme maahantuontiyritykseksi. Enpä olisi uskonut vielä muutama viikko sitten, että toimistomme on aivan hiljainen ja itse liimailen yötä päivää etikettejä joihinkin laatikoihin, Manso nauraa.

-Jos mitään toimintaa ei kriisin aikana pysty keksimään, tämä aika kannattaa käyttää tulevan suunnittelemiseen. Esimerkiksi kunnollisen liiketoimintasuunnitelman tekeminen ja yrityksen strategian päivittäminen ovat panostuksia tulevaisuuteen. Koronakriisi loppuu joskus ja silloin täytyy olla valmiina aloittamaan toiminta täydellä teholla.

Toiminta siirtyy syksyyn

SmartWorkPlaza business- ja co-working-keskus on koronakriisin seurauksena suljettuna maanantaista lähtien. Tiukennettujen ulkonaliikkumiskieltojen seurauksena jäsenet työskentelevät nyt kotoa käsin.

-Espanjalaiset reagoivat ensimmäisenä ja siirtyivät koteihinsa etätöihin, heti kun ensimmäiset rajoitteet tulivat voimaan. Seuraavana lähtivät suomalaiset asiakkaamme, suurin osa heistä Suomeen, Hannuksela sanoo.

SWP:n suomalaiset asiakkaat, jotka ovat rantautumassa Espanjaan, ovat siirtäneet suunnitelmiaan loppukesään ja syksylle.

-Nyt ollaan ”on hold” -tilanteessa. Toimintoja ei aloiteta, mutta valmistelut syksyn uusia lanseerauksia varten ovat täydessä vauhdissa. Vaikkei meillä toimistolle vilskettä olekaan, olemme jatkuvasti yhteydessä asiakkaisiimme ja luomme yhdessä tulevaisuutta sekä uusia suunnitelmia joita pääsemme käynnistämään heti kun tilanne normalisoituu.

Fuengirolan tyyppisten kaupunkien tilanteen SWP yrittäjät näkevät erityisen hankalana.

- Mainos -

-Suurin osa täällä toimivista yrityksistä on pieniä, yleensä perheyrityksiä. Niillä ei yksinkertaisesti ole olemassa mitään puskurivaroja, joilla selvitä pari kuukautta ilman euronkaan myyntiä. Hurjimmissa skenaarioissa puhutaan, että jopa puolet Fuengirolassa toimivista yrityksistä ajautuu kriisin takia konkurssiin.

Espanjan hallituksen toimet yritysten suuntaan eivät saa kiitteleviä arvosanoja.

-Jälkijunassa kaikki toimenpiteet tulevat. Lupaukset ja määräykset muuttuvat päivittäin, todellisen tiedon saaminen on lähes mahdotonta. Paljon on luvattu ja sitten peruttu, pelkäänpä, että erilaisten luvattujen korvausten saaminen tulee olemaan vaikeaa yrittäjille, Manso ja Hannuksela aprikoivat.

 

Antti Pekkarinen

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...