Voittava formaatti

Tuli tuossa katseltua vähän euroviisuja. Tarkemmin sanottuna katsoin tiistain ensimmäisestä semifinaalista osan. Sinä aikana havaitsin seuraavia asioita: Portugali oli lähettänyt kilpailuun kaksi tanssivaa lehtisalaattia raportoimaan matkapuhelimen rikkomisesta. Islannissa on mielenterveyden saralla siirrytty lopullisesti avohoitoon. Muun muassa Kojakia esittäneen Telly Savalasin ruumista säilytetään San Marinossa, josta se tarvittaessa tuodaan euroviisulavalle. Kuollut Telly ei osaa laulaa. Na na na on edelleen validia euroviisurunoutta. Suomi yrittää liikaa.

Tällä viimeisellä tahdon sanoa sitä, että Suomen ei pitäisi koskaan yrittää menestyä euroviisuissa. Parhaansa saa tietysti tehdä, mutta menestymiselle pitää antaa piut paut. Juuri näin tehtiin vuonna 2006 kun Lordi lähetettiin edustamaan Suomea. Lopputulos on tiedossa.

Itse ehdotin ennen Lordin valintaa, että Suomen pitäisi hankkia jostain kaveri, joka pystyy huutamaan naama punaisena hengittämättä kolme minuuttia yhtä soittoa, ja lähettää hänet. Sekin olisi ollut tämän vuoden friikkisirkuksessa kesyä polkkaa.

Jotta Suomen seuraavaa viisumenestystä ei tarvitsisi odottaa yhtä kauan kuin ensimmäistä voittoa, voin kertoa miten homma hoidetaan. Ensi vuonna Suomea lähetetään edustamaan Kalevauva.fi, eli Aapo Niinisen ja Kimmo Nummisen muodostama duo. Jos joku ei tiedä, niin nämä modernit nerot keräävät ralliensa sanoitukset suoraan netin keskustelupalstoilta.

- Mainos -

Kuvittelepa vaan sinne parrakkaiden miesnaisten, kurkkujodlaavien maatuskoiden ja vääntelehtivien seksipommien sekaan kaksi vakavaa miestä, jotka kitaralla ja banjolla itseään säestäen laulavat koko Euroopalle esimerkiksi siitä, ”pitääkö synnytyksessä todellakin olla alapää paljaana”.

Mikä voisi mennä pieleen?

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...