Voice-Oliver on musiikin, meren ja suomalaisuuden kasvatti – surffausta rakastava laulaja muutti Fuengirolaan

Vaikka muusikko ja lauluntekijä Oliver Green muutti pois Suomesta jo vauvana, hänen siteensä syntymämaahansa eivät ole katkenneet, pikemminkin päin vastoin.

Janne Leipijärvi
7 min lukuaika
Oliver Green on musiikkiuran ohella opiskellut myös näyttelijäksi Madridissa sijaitsevassa Cristina Rota -koulussa. Näyttelijän töitä hän tekee edelleen satunnaisesti. Kuvat Oliver Green.

Suomalainen Oliver Green, 35, nousi viime syksynä otsikoihin niin Espanjassa kuin Suomessakin.

Lahjakas muusikko nähtiin Espanjan televisiossa osallistumassa Antena 3 -kanavalla pyörivään La Voz ohjelmaan. La Voz perustuu samaan ohjelmaformaattiin kuin Suomessa Nelosella kisattava The Voice of Finland.

Nykyään Fuengirolassa asustava Oliver tekee edelleen musiikkia, minkä lisäksi hänen elämäänsä täyttävät muun muassa surffaaminen ja matkustelu.

Lue myös: Aurinkorannikon suomalainen Oliver hurmasi Espanjan tv:ssä – katsoa upea Voice-esitys

Ikuisesti suomalainen

Jos Oliver Greenin taustaa ja tähänastista elämää haluaisi kuvata vain yhdellä sanalla, saattaisi ”kansainvälinen” olla jokseenkin hyvä valinta.

Oliver syntyi suomalaiselle äidille ja englantilaiselle isälle Helsingissä vuonna 1990. Kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt Suomen kamaralla ryömiä, kun tie vei jo maailmalle.

– Muutimme Lanzarotelle, kun olin vain kuuden kuukauden ikäinen. Sieltä muutimme pian Portugaliin ja lopulta Málagaan ollessani neljävuotias, hän kertaa ensimmäisiä ikävuosiaan.

Vaikka Suomen pölyt karisivat Oliverin jaloista jo potkupuvussa, on yhteys kotimaahan säilynyt lämpimänä läpi vuosien ja vuosikymmenten.

”Heittelimme leivänpaloja tuntikausia sorsille…”

– Varhaisimmat ja rakkaimmat lapsuusmuistoni liittyvät siihen, kun kesäisin menimme aina kuukaudeksi Suomeen. Siellä kävimme Vantaan Ristipurossa isoäitini kanssa ensin ostamassa pussillisen leipää ja sitten kävelimme metsään lammen rantaan, missä istuimme tuntikausia ja heittelimme leivänpaloja sorsille, Oliver muistelee.

– Muistan lämmöllä myös rantamökkiä, jossa lomailimme äidin ja isoäidin kanssa.

Vaikka maailman tuulet veivät Oliverin pois Suomesta, kokee hän edelleen vahvan siteen kotimaahansa.

– Pidän itseäni edelleen suomalaisena ja suomalaisuus merkitsee minulle todella paljon. Ihailen Suomea ja suomalaisia tapoja. Vaikka en ole oikeastaan koskaan asunut siellä, Suomi tuntuu minulle aina kodilta. Toivoisin että minulla olisi vielä enemmänkin siteitä synnyinmaahani, hän tunnelmoi.

Kitaraopit omalta isältä

Musiikki tuli Oliverin elämään osittain verenperintönä.

– Isäni on kitaristi ja laulaja, hän esiintyy paljon myös Fuengirolassa, Salon Varietes -teatterissa, Oliver paljastaa.

– Minusta on kuvia ja videoita kun seuraan ja matkin isää oman muovikitarani kanssa, kun hän soittaa ja laulaa.

– Viisivuotiaana sain vanhemmiltani ensimmäisen oikean kitaran ja sen kanssa aloin opiskella soittamista. Isäni opetti minulle ensimmäiset kitaramelodiat ja myöhemmin aloin opiskella musiikkia enemmänkin, Oliver kertaa.

– Muistan myös ensimmäisen oman kappaleeni. Olin 15-vuotias, isäni oli ostanut minulle uuden sähkökitaran ja istuimme hänen asunnossaan. Soitimme ja sävelsimme kappaleen yhdessä, hän hymyilee.

Upea kokemus televisiossa

Oman mielenkiintoisen väriläiskänsä Oliver Greenin artistiuraan toi viimesyksyinen esiintyminen Antena 3 -kanavalla esitettävässä La Voz -laulukilpailussa. Kyseinen ohjelma perustuu samaan formaattiin kuin Suomessa nähtävä The Voice Of Finland.

La Voz -kisa nosti Oliver ”Coco” Greenin koko Espanjan nähtäville. Hän kuvailee kisaa upeaksi kokemukseksi, vaikka matka ei vienytkään finaaleihin asti.

Taiteilijanimellään Coco Green esiintynyt Oliver hurmasi Ääni ratkaisee -kierroksella (Espanjassa ”Audición a Ciegas”) sekä yleisön että tähtivalmentajat, joista kolmen tuoli kääntyi.

Vaikka Oliverin tie kisassa päättyi toiselle kierrokselle, hän muistelee kokemusta lämmöllä.

– En koskaan suunnitellut osallistuvani ohjelmaan, minusta se oli tarkoitettu loistaville laulajille, enkä kokenut itseäni sellaiseksi. Mutta kun ohjelman tuotantotiimi lähestyi minua ja kysyi kiinnostustani, niin päätin lähteä mukaan.

– En uskonut pääseväni edes esikarsintojen läpi. Mutta niin vain lopulta pääsin, ja se oli mahtava kokemus.

Musiikkia kahdella rintamalla

Näkyvyys miljoonayleisölle Espanjan televisiossa toi luonnollisesti huomiota Oliverin musiikille, ja nousipa mies otsikoihin myös Suomessa. La Vozin jälkeen musiikki on edelleen miehen elämän keskiössä.

– Taiteilijanimelläni Coco Green kirjoitan ja tuotan edelleen musiikkia itsenäisenä artistina. Siinä on menossa tietynlainen kokeiluvaihe: kokeilen erilaisia genrejä mm. countrya, syksyllä on tarkoitus palata taas espanjalaisiin chill-viboihin, Oliver kertoo.

– Minulla on myös uusi bändi, Something About Tsunamis. Sen kanssa teemme pop-punkia, saman henkistä kuin esimerkiksi Blink 182 ja Sum 41. Julkaisimme juuri uuden EP:n.

Surffaus on intohimo

Musiikin ohella Oliverin elämää täyttää surffaus.

– Rakastan surffaamista! Olin monta vuotta surffauksen opettaja ja surffaan edelleen aina kun suinkin mahdollista, hän tunnustaa.

– Surffausintoni sai alkunsa kun kävin isäni luona Englannissa. Teimme hänen kanssaan telttareissuja, joilla purjelautailimme, surffasimme, meloimme kajakeilla ja niin edelleen.

– Isäni muistaa, että kun nousin vedestä ensimmäisen surffaustuntini jälkeen, ilmoitin hänelle että ”isä, olen löytänyt oman lajini!”.

– Nykyisen puolisoni kanssa meillä on pakettiauto, jolla reissaamme surffaamaan mm. Portugaliin ja Pohjois-Espanjaan. Etelässä lempikohteeni on Cádizin lähellä sijaitseva El Palmar. Myös Fuengirolan satamassa on välillä hyvät olosuhteet.

Lue myös: Tämä kannattaa kokea: Tarifan rannat ovat boheemi keidas vapauden ja hiekan valtakunnassa

Armeija pelasti minut”

Vuonna 2019 Oliver teki tavallista pidemmän matkan Suomeen. Kyseessä ei kuitenkaan ollut lomamatka, vaan mies kävi niin sanotusti ”hoitamassa kansalaisvelvollisuutensa” armeijan harmaissa.

Vaikka Oliver ei ollut asunut Suomessa sen jälkeen kun oli puolivuotias, oli ja on hän edelleen Suomen kansalainen, ja puolustusvoimat huhuili omansa perään. Oliverille kokemus oli positiivinen.

– Olen todella kiitollinen ja onnellinen siitä kokemuksesta. Se osui omassa elämässäni outoon aikaan: asuin Madridissa, töitä ei juurikaan ollut, musiikkiura oli törmännyt seinään ja silloinen managerini oli huijannut minulta tuhansia euroja isoäitini perintörahoja. Olin kaiken kaikkiaan pettynyt ja uupunut, hän kuvailee olosuhteitaan kun viimeinen lykkäysanomus oli hylätty.

Oliverin hymy ei hyytynyt suomalaismetsissä armeijan harmaissa – tai maastoasussa.

– Inttiin meno auttoi minua monella tavalla. Se piristi, laitoin itseni fyysisesti kuntoon, vähensin juomista tuntuvasti, opin Suomen kieltä ja tapasin paljon uusia ihmisiä, hän luettelee palvelusajan hyötyjä.

– Ja ennen kaikkea opin tuntemaan itseäni ja omia rajojani. Voisi sanoa että armeija pelasti minut, hän painottaa.

Ensi kesänä vihdoin Lappiin

Kuten jo todettua, matkailu on lähellä Oliver Greenin sydäntä. Lähitulevaisuudessa hän toivoo voivansa esitellä kumppanilleen pohjoista kotimaataan.

– Kumppanini kanssa me molemmat rakastamme matkustelua. Tänä kesänä suuntasimme Meksikoon ja myöhemmin tiedossa on matka Asturiaan Pohjois-Espanjaan.

– Toivon sydämestäni, että ensi vuonna, kesällä 2026, pääsisin vihdoin näyttämään kumppanilleni myös Suomea. En ole itsekään käynyt koskaan Lapissa, joten toivottavasti se onnistuu ensi vuonna, Oliver innostuu.

Jaa tämä artikkeli
Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *