Viruksen viemää

Maailmalta kantautuu uutisia koronaviruksen vuoksi perutuista tapahtumista. Eri puolilla Eurooppaakin on urheilukilpailuja, konsertteja ja muita tapahtumia joko peruttu tai siirretty hamaan tulevaisuuteen. Jopa olympialaisten peruuttaminen on ollut esillä keskusteluissa.

Aurinkorannikon näkökulmasta tilanne vaikuttaa rauhallisemmalta. Paniikkia ei juurikaan ole lähdetty lietsomaan, kunnat, urheiluseurat ja muut tapahtumanjärjestäjät odottavat kaikessa rauhassa terveysviranomaisten mahdollisia ohjeistuksia. Toistaiseksi mitään massatapahtumia ei ole peruttu, vaaroja ei vähätellä, mutta luotetaan terveysviranomaisten harkintakykyyn.

Seuraavan kerran Aurinkorannikon alueella kymmeniä tuhansia ihmisiä kokoontuu yhteen pääsiäiskulkueiden aikaan. Fuengirolassa kansainväliset päivät ovat vapun tienoilla myös jättimäinen yleisömagneetti. Varsinkin kansainvälisille päiville saapuu paljon ihmisiä myös muista maista, Kiinasta ja Italiastakin. Mikäli helle ei sitä ennen nujerra virusta, varmasti jonkinlaisia rajoitteita ja kontrollia on odotettavissa.

Huolissaan koronaviruksen leviämisestä saa ja pitääkin olla. Viranomaisten antamat ohjeet esimerkiksi käsihygieniasta on syytä ottaa vakavasti.

- Mainos -

Talouden näkökulmasta koronaviruksen aiheuttamat ongelmat alkavat konkretisoitua. Matkailuala on yksi eniten siipeensä saavista. Arvioiden mukaan virus saattaa rokottaa esimerkiksi lentoyhtiöitä jopa sadalla miljardilla eurolla tänä vuonna. Flybe lentoyhtiön korona jo kaatoi, täytyy toivoa, ettei sama tauti iske Norwegianiin, joka lentää paljon Helsingin ja Málagan väliä. Analyytikkojen mukaan Finnairin talous kestää koronaviruksen.

Pääkirjoitus

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...