Uutiset

Viljelijöillä alkaa olla huumori lopussa

Perunoiden hinta yli seitsenkertaistuu matkalla viljelijältä kauppaan.

Maatalous on Andalusiassakin merkittävä työllistäjä. Siksi ei ole ihme, että myös täällä on viime aikoina esiintynyt levottomuuksia, joiden syynä on viljelijöiden jatkuvasti kiristyvä tilanne.

 

Syitä tiukentuneeseen tilanteeseen on useampia. Karkeasti yleistettynä kysymys on siitä, että viljelijöiden kulut ovat kasvaneet ja tulot laskeneet. Nousussa ovat olleet muun muassa vakuutusmaksut, lannoitteiden hinnat ja dieselin hinta. Myös hallituksen tekemä minimipalkan nosto vaikuttaa. Joillain aloilla, kuten esimerkiksi rypäleviljelmillä, työn osuus kuluista on merkittävä.

Samaan aikaan kun kulut ovat kasvaneet, ovat tuotteista maksettavat hinnat pudonneet. El País haastatteli aiheesta Alicanten alueella toimivaa rypäleiden viljelijää, Enrique Sánchezia, jonka mukaan rypäleiden hinnat ovat laskeneet 20-25 vuoden takaiselle tasolle.

Europa Pressin laskelmien mukaan tammikuussa kaupoissa myytiin maataloustuotteita keskimäärin nelinkertaiseen hintaan, verrattuna siihen mitä niistä tuottajille oli maksettu. Suurin ero oli perunan hinnassa. Perunanviljelijöille tuotteesta maksettiin 0,17 euroa kilolta, mutta kaupassa asiakas maksoi samasta perunakilosta 1,25 euroa, eli yli seitsenkertaisen hinnan.

Tuottajahintojen laskun lisäksi viljelijöitä huolestuttaa EU-tukien lasku.

Sánchezin mukaan, jos hallitus ei tee asialle mitään, ei viljelijöille jää muuta vaihtoehtoa, kuin kaivaa traktorit talleista ja lähteä kaduille vaatimaan oikeuksiaan.

Tästä ollaan saatu jo viitteitä, kun Andalusian lisäksi ainakin Extremadurassa ja Galiciassa viljelijät ovat osoittaneet mieltään toimeentulonsa puolesta.

Keskiviikkona sadat maanviljelijät kerääntyivät Espanjan maatalousministeriön eteen Madridiin ilmaisemaan tyytymättömyyttään ja vaatimaan asioihin muutosta.

Myös Espanjan pääministeri Pedro Sánchez kiiruhti keskiviikkona kommentoimaan tilannetta Twitterissä. Hänen mukaansa hallitus on sitoutunut huolehtimaan maanviljelijöiden tilanteesta, eikä aio jättää tilannetta huomiotta. Tulevaisuus näyttä, johtaako tämä myös käytännön toimiin.

Lähde: El País

Mitä pidit jutusta?
+1
32
+1
1
+1
0
+1
0
+1
4
+1
1

Kolumnit

Viikon kysymys

Kuinka monta kertaa vuodessa lennät?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Varaa saunavuoro: (+34) 646 111 203