Lukuaika: Viini on kokemus, jota tiede ei voi selittää

Viini on kokemus, jota tiede ei voi selittää

 

Näin kuvailee intohimonsa kohdetta sommelier Peter Freislederer.

-Yksikään viini, yksikään vuosikerta ei ole samanlainen. Viinin ystävillä on kirjaimellisesti miljoonia hyviä vaihtoehtoja. Viinin monimuotoisuuden ja jokaisen kokemuksen uniikin luonteen ymmärtäminen on viinin suuri taika. Toki alkoholi tekee kokemuksesta vielä nautittavamman, Freislederer hymyilee.

Olutmaasta viinimieheksi

36-vuotias Freislederer sai kipinän viineihin kotoaan. Hän on kotoisin Saksan Baijerista, joka tunnetaan paremmin olutalueena. Hänen vanhempansa valitsivat kuitenkin useimmiten viinin ruokajuomaksi.

- Mainos -

-Kun olin 18-vuotias sain illalliskutsun ystäväni kotiin. Hänen isänsä oli viiniharrastaja ja hänellä oli viinejä ympäri maailman. Tuona iltana sain maistaa monia niistä. Hurmaannuin kaikista tarinoista, jotka kätkeytyvät etikettien taakse. Viinitarhojen historia ja alueiden erilaisuus alkoi aueta minulle kiehtovana maailmana. Ehkä noina hetkinä päätin, että työni tulee liittymään viineihin.

-Enemmän viineihin tutustuttuani olen oppinut, että rypäleet tai alueet eivät ole viineissä kaikkein ratkaisevimpia tekijöitä. Mainittujen tekijöiden lisäksi jokaiseen viinilasilliseen vaikuttaa se, missä nautit sen, kenen seurassa olet, mitä syöt viinin kanssa ja millaisella tuulella olet. Viinien maailma ei ole matematiikkaa tai mitattavaa luonnontiedettä.

Kansainvälinen ura

Freisledererin ura viinien kanssa on ollut kansainvälinen. Hän opiskeli MBA-tutkinnon Bordeauxin yliopistossa ja Bachelor-arvoiset opinnot Sveitsissä sekä Australiassa. Hänellä on myös sertifioidut sommelierin tutkinnot niin viinien, sherryjen kuin oluiden osalta.

-Olen asunut ja tutkinut intohimojeni kohdetta, eli viinin ja ruoan liittoa monissa maissa. Reitille ovat osuneet ainakin USA, Australia, Sveitsi, Intia ja Ranska. Ennen muuttoani Andalusiaan asuin jonkin aikaa pohjoisessa Espanjassa.

Freislederer on asunut Andalusiassa vuodesta 2017 asti. Hänen nykyisiin töihinsä kuuluu niin yksityisasiakkaiden kuin ravintoloiden viinikellareiden ja -listojen konsultointi. Hän toimii myös viinitukkurina asiakkailleen.

Suomalaisille Freisledererin viinivalinnat ovat tulleet tutuiksi ravintola Kukon viinilistoilta ja maistelutilaisuuksista. Suomalaisia on ollut asiakkaina myös Freisledererin pitämissä maisteluissa El Corte Inglésin viiniklubilla.

Peter Freislederer esittelemässä viinejä Simply Scandinavian -ravintolan avajaisissa pari vuotta sitten. Vasemmalla kiinnostuneena kuuntelemassa Fuengirolan varapormestari Rodrigo Romero.

-Suomalaisia ja muita pohjoismaalaisia yhdistää ennakkoluulottomuus ja kiinnostus viineihin. Esimerkiksi saksalaiset tai espanjalaiset ovat paljon jumiutuneempia makutottumuksiinsa. Pohjoisen ihmiset haluavat uusia kokemuksia ja ovat valmiita maistamaan välillä outojakin makuja ja makuyhdistelmiä. Suomalaisille pitämäni maistelutilaisuudet ovat hyvin antoisia myös itselleni, kokeilunhaluinen ja vastaanottava yleisö on sommelierille parasta mahdollista.

Espanja on aina kiehtonut Freisledereriä. Sen mystinen, jopa eksoottinen historia, kulttuuri, gastronomia ja viinit ovat jo vuosia esittäneet seireenin laulujaan Freisledererille.

- Mainos -

-Olen nyt opiskellut ja tutustunut kuusi vuotta Espanjan viineihin ja kulttuuriin. Tiedän olevani vasta alkumetreillä tutkimusmatkallani. Jokainen ovi Espanjaan avaa kymmenen uutta mielenkiintoista polkua. Asettumiseeni tänne vaikutti myös se, että tapasin elämänkumppanini Marian juuri ennen opintojeni aloittamista. Hän on kotoisin Sevillasta, joten siinäkin mielin meidän oli perheenä helppo asettua Andalusiaan.

Freislederer on pitkään suunnitellut ja unelmoinut omasta viinimerkistä. Nyt hän on löytänyt oikeat viinit, joiden kanssa hän aikoo ryhtyä tuumasta toimeen.

-Tämä ei ole vielä virallista tietoa, mutta ensi vuoden aikana aion tuoda markkinoille omat viinini. Ne edustavat espanjalaista viinikulttuuria parhaimmillaan, olen valinnut sellaiset puna- ja valkoviinit, jotka edustavat tyyliltään ja luonteeltaan minun näkemystäni parhaasta mahdollisesta espanjalaisesta viinistä. En paljasta vielä enempää, palataan asiaan alkuvuodesta.

Omaa lempiviiniään Freislederer ei suostu nimeämään.

-Suosikkiviiniäni kysytään minulta usein. Vastaukseni on, ettei minulla ole sellaista. Voisin helposti nimetä yli sata viiniä, jotka ovat räjäyttäneet tajuntani. Viinejä, joita voisin juoda aina uudelleen. Mutta minulle viinit ovat salaisuuksia, joita haluan tutkia. Aina löytyy uusia viinejä ja kokemuksia, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat maailman parhailta. Ja näitä huippukokemuksia löytyy kaikista hintaluokista, ei pelkästään kalleimmista viineistä.

 

 

Kuka:

- Mainos -

Peter Freislederer

36-vuotias

Kotoisin Deggendorfista, Baijerista

Asuu Esteponassa

Sommelier, viinitukkuri

Tavattavissa Kukon wine tasting -tapahtumissa

 

Antti Pekkarinen

 

 

 

 

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...