Varakkaat ukrainalaiset valtaavat nyt Marbellan

Ukrainalaisten määrä on kaksinkertaistunut Espanjan Aurinkorannikolla Marbellassa Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen.

Fuengirola.fi
1 min lukuaika
Ukrainasta virtaa varakkaita ihmisiä hakemaan turvaa ja rauhaa Espanjan Aurinkorannikon maisemiin.

Espanjan Aurinkorannikolle on muuttanut yhä enemmän turvaa hakevia itäeurooppalaisia ja etenkin ukrainalaisia.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan kolme vuotta sitten helmikuussa 2022, ja sota on näkynyt Aurinkorannikolla erityisesti Marbellan kaupungin taloudessa. Tuoreiden mediatietojen mukaan luksuskohteena pidettyyn Marbellaan on perustettu runsaasti sekä uusia ukrainalaisia yrityksiä että myyty ylellisiä kiinteistöjä

Paikallisen kiinteistönvälittäjä mukaan Ukrainan sota on lisännyt itäeurooppalaisten ostajien kysyntää, kun he etsivät turvallista ja vakaata paikkaa eteläisessä Euroopassa.

– Marbellassa on nähty kasvua ukrainalaisten, puolalaisten ja muiden alueen ostajien määrässä, mikä täydentää Aurinkorannikon luksusasuntojen ostosta kiinnostuneiden kansallisuuksien pitkää listaa, välittäjä kuvailee SUR-medialle.

Ukrainalaisten määrä kaksinkertaistui Marbellassa

Asuntobuumi ei kuitenkaan ole ainoa vaikutus, jonka sota on tuonut mukanaan. Marbella ei ole vain uusi asuinpaikka, vaan myös paikka uusien yritysten perustamiselle. Itäeurooppalaiset asukkaat perustavat omia yrityksiään muun muassa ravintola-, terveydenhuolto- ja teknologia-aloilla.

Väestörekisterin mukaan ukrainalaisten asukkaiden määrä on lähes kaksinkertaistanut Marbellassa. Kun heitä vuoden 2022 helmikuussa oli kirjoilla 2.501 ukrainalaista asukasta, vuoden 2025 helmikuun luku on noussut 4.921:een. Ukrainalaiset muodostavat nyt kaupungin neljänneksi suurimman ulkomaalaisyhteisön espanjalaisten, marokkolaisten ja brittien jälkeen.

Kaikki muuttajat eivät suinkaan ole varakkaita, vaan myös monet tavalliset ukrainalaiset ovat löytäneet uuden kodin Marbellasta sodan syttymisen jälkeen.

Jaa tämä artikkeli
1 kommentti
  • Hieno juttu.Myös miehetkin lähtenyt aurinkolomalle! Eikö niiden paikka nyt pitää olla omassa maassa ja puolustaa sitä. Siellähän on miesten ja sotilaiden pulaa!Ja ne vielä järjestää ympäri maailmaa protestit.Ja tavalliset ihmiset kuolee Ukrainassa. Kaikki ne pitäisi lähettää takaisin, puolustaa Ukraina!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *