Lukuaika: Uutta tietoa ja oikaisua uutisointiin kahden suomalaisen kuolemasta

Uutta tietoa ja oikaisua uutisointiin kahden suomalaisen kuolemasta

Viime viikon torstaina Mijasin Las Lagunasissa sijaitsevasta kerrostaloasunnosta löydettiin kaksi kuollutta suomalaista. Poliisi on ollut tutkinnallisiin syihin vedoten varsin vaitonainen tapahtumien kulun suhteen.

Eri lähteistä on käynyt ilmi, että kuolleet ihmiset olivat pariskunta, aiemmin tiedotettiin, että pariskunnan miespuolinen jäsen olisi kateissa ja asunnosta löytynyt olisi joku ulkopuolinen. Nyt näyttää siltä, että kyseessä oli naimisissa oleva pariskunta.

Ruumiinavaus kuolleille on tehty. Sen tuloksista saadaan varmasti lisätietoa kuolemaan johtaneista syistä. Poliisi on kertonut, että huumeet liittyvät jollain tapaa kuolemiin. Asiaa on spekuloitu eri medioissa ja vaihtoehtoina on esitetty joko vahingossa otettua huumeiden yliannostusta tai yhdessä päätettyä itsemurhaa. Nämä ovat kuitenkin vain spekulaatioita.

Tässä alla on pariskunnan naispuolisen jäsenen tuttavan lähettämä oikaisupyyntö asian uutisointiin liittyen. Julkaisemme sen kokonaisuudessaan.

Hei

- Mainos -

Tahtoisin oikaista uutista jonka kirjoititte Mijasissa kuolleista suomalaisista (”Naapuri kertoo – kuolleiden suomalaisten huumeiden käyttö oli päivittäistä”).

Ymmärrän että uutisoitte naapureiden puheiden perusteella muiden faktojen puutteessa, mutta koen että uhrien maalaaminen vuorokauden ympäri sekaisin oleviksi sekakäyttäjiksi, jotka ovat vaaraksi kanssaihmisille (”Heillä oli käytössään auto ja tuttavani sanoi olleensa erityisen peloissaan heidän autoilustaan, koska he tarttuivat usein rattiin selvästi huumeiden vaikutuksen alaisina.”) antaa valheellisen kuvan heistä ihmisinä ja mustamaalaa heidän muistoaan. Ymmärrän että tämän kuvan konservatiivisempi ihminen voi heistä saada ulkoisen habituksen (rastat jne) perusteella, mutta kyseessä oli kaksi rauhallista ja lähinnä alkoholia normaalisti käyttävää nuorta. Naapureiden mainitsema ”pössyttelykin” on ollut mitä todennäköisimmin yksinkertaisesti itsekäärityn tupakan polttamista.

Toinen fakta minkä mitä ilmeisimmin kaikki uutislähteet ovat uutisoineet väärin, on heidän statuksensa. He olivat onnellisesti naimisissa, vaikka ehtivätkin olla sitä vasta alle vuoden. Yhdessä he olivat olleet paljon pidempään. Mitään poikaystävää ei siis ole varmasti ole ollut kuvioissa, tästä menen takuuseen.

Olen itse tuntenut naispuolisen uhrin läheisesti jo 14 vuotta. Hän oli ensirakkauteni, ja sen jälkeen yli vuosikymmenen ajan ystäväni. Hän oli yksi ihmisrakkaimmista ja hyväsydämisimmistä ihmisistä jonka olen tuntenut, ja aina valmis auttamaan muita, vaikka omalla kustannuksellaankin. On mahdollista että naapureiden mainitsema ”poikaystävä”, on ollut siis ystävä, tuttava, tai vaan joku, joka on tarvinnut katon päänsä päälle.

En tiedä, enkä voi kuvitellakaan mitä asunnossa on tapahtunut, mutta selvää on, että maailma menetti kaksi nuorta, hyväsydämistä, rakastunutta ihmistä, jotka aloittelivat uutta elämäänsä Espanjan lämmössä, josta ystäväni oli saanut työpaikan, ja jossa tämän reuma ei vaivannut häntä yhtä paljon kuin suomessa. Tämä on ennen kaikkea valtava tragedia, joka koskettaa todella montaa ihmistä, joita heidän elämänsä kosketti. On väärin, että se tapahtui, ja on väärin, että se kuitataan kahden sekavan huumeidenkäyttäjän odotettavissa olevana kohtalona, eikä se kuvasta totuutta.

Ystävällisin terveisin,
Santeri Pälikkö

Tässä vielä linkki alkuperäiseen uutiseen, johon Pälikkö viittaa tekstissään:

https://fuengirola.fi/naapuri-kertoo-kuolleiden-suomalaisten-huumeiden-kaytto-oli-paivittaista/

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...