Lukuaika: Uutta teatteria Aurinkorannikolle

Uutta teatteria Aurinkorannikolle

 

Mäkinen ohjasi Tuntemattoman sotilaan Aurinkorannikon itsenäisyyspäiväjuhlaan. Siitä jäi kipinä elämään teatterin tekemiseen Aurinkorannikolla paikallisin voimin. Yhteistyö Suomelan kanssa synnytti ajatuksen juhlarevyyn tekemisestä Suomelan 30-vuotisjuhliin.

-Ei sitä kauaa tarvinnut miettiä. Kari Alajuuman kanssa todettiin, että koska kyse on Aurinkorannikon suomalaisista, myös revyyn musiikin pitää olla tekemisissä Aurinkorannikon kanssa. Itsestään selvästi tuli mieleen Chrisse Johansson, Aurinkorannikon ilopilleri. Hänen tekstittämänsä laulut toimivat revyyn pohjana, niiden lisäksi näytelmällisyyttä tulee mukaan kolmesta työryhmämme nykyaikaan sovittamasta tekstistä. Tapahtumia on sijoitettu sekä Aurinkorannikolle että Suomeen.

Chrisse Johansson on nöyrän kiitollinen ja otettu hänen tekstiensä päätymisestä revyyn pohjaksi.

Chrisse Johansson otti innossaan vastaan tiedon tekeillä olevasta esityksestä.

- Mainos -

-Tämä on ensimmäinen kerta, kun minun tekstini ovat tällaisen koko illan näytöksen pohjana. Olen positiivisella tavalla hämmentynyt ja nöyrästi kiitollinen, että tekstini huomioidaan tällä tapaa, Johansson sanoo.

Mäkinen on kerännyt kasaan hillittömän joukon tekijöitä. Lavalla tullaan näkemään yli 50 ihmistä, jotka tanssivat, laulavat ja näyttelevät.

Revyyn ensi-ilta oli tarkoitus olla maaliskuussa Suomelan juhlissa. Pandemia näyttää sotkevan tilannetta ja näyttää siltä, että juhla siirtyy ensi syksyyn.

-Haluamme, että mahdollisimman moni Suomelan jäsen pääsee osallistumaan juhlaan. Aika moni jäsenistämme on päättänyt pysyä Suomessa vielä tämän kevään, ensi syksynä heitä on paikalla paljon enemmän, arvioi Suomelan sihteeri Virpi Wallenius-Jokinen.

Musiikki

Heikki Hännisen kokoaman orkesterin kapellimestarina toimii musiikin monitoimimies Kari Alajuuma. Hän on käynyt läpi Johanssonin tekstittämiä kappaleita ja kerännyt niistä parhaiten mukaan sopivat.

-Revyyn alussa ja lopussa kuullaan potpurit Chrissen isoimmista hiteistä. Niitäkin on muuten ihan älyttömän paljon. Olen pyrkinyt sovittamaan kappaleita niin, että niistä tulee esille jotain uutta. Moni Chrissen tekstittämä kappale on vaipunut suotta iskelmä-älppäreiden täytekappaleiksi vaikka tekstit ja sävellyksetkin ovat olleet huippuluokkaa. Tällaisia helmiä yritämme myös tuoda esille, Alajuuma kuvailee.

Heikki Hänninen on kerännyt kapellimestari Kari Alajuumalle laadukkaan bändin.

Koko revyyn musiikin soittaa elävä bändi.

- Mainos -

-Hyvien soittajien löytäminen Aurinkorannikolta ei ole vaikeaa. Esimerkiksi Heikki Viinamäen avustuksella olemme löytäneet bändiin mukaan useamman puhaltajan, mikä tuo paljon elävyyttä sointiin, Hänninen kertoo.

Laulavina solisteina revyyssä nähdään Seita Van den Eeden, Erja Siljamo, Marja-Liisa Kuosmanen, Merike Link ja monia muita.

Tanssi

Revyyssä tanssilla on suuri rooli. Aurinkorannikolta löytyy ammattitasoisia tanssijoita niin rivitanssiin, boogiewoogieen, salsaan kuin balettiinkin. Näitä kaikkia ja vielä kymmeniä muita tansseja hyödynnetään revyyssä.

Klaus Riste ja Marika Hakkarainen ovat syvällä tanssin pyörteissä, kuten kuvasta näkyy.

Salsapuolen ohjaajana toimii Tiina Haka-Ylitalo, rivitanssia vetää Marita Hakkarainen ja menevät rokit ja boogiet ovat Klaus Risteen heiniä. Tanssijoita koko porukasta on noin puolet eli reilut 25 ihmistä.

-Enpä olisi uskonut, että näin komeita projekteja Aurinkorannikolla tuotetaan. On hienoa olla mukana tällaisessa, luulin jo että rakkain harrastukseni tanssi on jäämässä unholaan. Tämä projekti aktivoi sen puolen täyteen kukkaan, kertoo perinteisten paritanssien kautta rock´n´rolliin erikoistunut Klaus Riste.

Enemmän kuin yksi revyy

Tuntematon sotilas ja nyt tekeillä oleva revyy ovat ensiaskeleita pysyvään ja vakituiseen teatteritoimintaan Aurinkorannikolla. Päivi Mäkisen haaveena on yhdistää Benalmádenan Aurinkoteatteri ja Suomelan teatteri.

-Vain taivas on kattona silloin kun taiteesta puhutaan. Suunnitelmiin kuuluu mainittujen projektien lisäksi esiintymismatkat Kanarian saarille ja Costa Blancalle. Lisäksi teatteritoiminnalla on tarkoitus aktivoida eläkeläisliittojen toimintaa Suomessa. Kysyntää sieltä tänne on paljon, ja uskon että teatterin ympärille saadaan luotua kokonaisuus, joka palvelee sekä suomalaisia eläkeläisiä että täällä toimivia yrityksiä ja yhteisöjä.

- Mainos -

Teksti ja kuvat: Antti Pekkarinen

 

 

 

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...