Pikauutiset

Uutiskatsaus Espanja 30.7.219

Osassa Málagan alueista, kuten Fuengirola, on saavutettu kaikkien aikojen ennätyksiä asuntojen neliöhintojen suhteen. Yksi keskeinen syy on uusien asuntojen puute suhteessa kysyntään sekä halvat korot. Kallein alue on tällä hetkellä Marbella, jossa neliöhinta on 2910 euroa. Nousua vuodessa noin 10 %. Fugen kulmilta asunnon saa tällä hetkellä keskimäärin 2358 euron neliöhintaan. Ibizalla Formantan alueella neliöhinnat ovat sentään suurempia ja ovat liki seitsemän ja puolituhatta euroa.

Real Madridin, koutsi Zinedine Zidanen ja Gareth Balen sekoilu jatkuu. Zinedine aikoo jättää kymmenien miljoonien palkkaa saavan Balen mahdollisesti penkille, jos seura ei saa häntä myytyä.

IMF:n johtajapallista kisaavat huhujen mukaan enää kolme ehdokasta. Huhujen mukaan Espanjan valtiovarainminiteri Calvino tippui pois kisasta, mutta Suomen Olli Rehn on vielä mukana.

Poliisi on pidättänyt Rondan alueella kolmehenkisen nuorisorikolliskoplan, joka on luultavasti syyllistynyt lukuisin murtoihin ja väkivaltaisiin ryöstöihin.

Espanjan taannoinen isyysvapaauudistus kantaan hedelmää. Vanhempainlomia on haettu tänä vuonna 38% enemmän kuin aiemmin ja kulut ovat hieman alle miljardin.

Poliisi on pidättänyt Málagasta 38-vuotiaan miehen joka oli syyllistynyt ryöstöihin mm. Torremolinoksen alueella aiemmin tänä vuonna. Tilanteen mystisyyttä lisää se, että mies pidätettiin samasta syystä jo aiemmin tässä kuussa.

Málagan alueen tämän vuoden rypäletuotto tullee olemaan noin 4 miljoonaa kiloa ja poiminta on jo aloitettu joillakin tiloilla. Vuoden rypäleen laatua pidetään yleisesti erittäin hyvänä.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Kolumnit

Pääkirjoitus

Kännissä rattiin

Tällä viikolla julkistettiin tutkimus, jonka mukaan suomalaiset suhtautuvat rattijuopumukseen muihin eurooppalaisiin...
Marjatta Jabe

Muistoja menneestä

Stadilaiset viettivät 10-vuotisjuhliaan. Avajaisissa muistelin omaa nuoruuttani. Vapun jälkeisenä päivänä 1945...

Viikon kysymys

Kumpi kiinnostaa enemmän?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa

Varaa saunavuoro: (+34) 646 111 203