perjantai, maalis 29, 2024

Uudet koronatartunnat edelleen laskussa

 

Lauantai-illan ja sunnuntai-illan välisen vuorokauden aikana Espanjassa kirjattiin 4.273 uutta koronatartuntaa. Vähemmän uusia tartuntoja on tilastoitu viimeksi 24.3.

Myös kuolleiden määrä on laskussa. Viimeisen vuorokauden aikana covid-19 -tauti on vaatinut Espanjassa 637 ihmisen hengen. Viime torstaina vastaava luku oli toistaiseksi korkein, 950. Sen jälkeen lukema on ollut tasaisessa laskussa.

Maanantaina julkaistut luvut vaikuttavat lupaavilta, mutta kannattaa muistaa, että ne ovat lauantai-illan ja sunnuntai-illan väliseltä ajalta. Viikonlopun lukemissa on aiemminkin ollut pudotusta, joka maanantain lukujen myötä on pompannut nousuun. Syynä on se että kaikissa hoitopaikoissa ei viikonloppuisin välttämättä pidetä kirjaa samalla tavoin kuin arkipäivinä. Tiistaina puolenpäivän aikaan olemme viisaampia.

- Mainos -

Espanjan viralliset koronalukemat, jotka on päivitetty sunnuntai-iltana 5.4. klo 21. Suluissa muutos viimeisen vuorokauden aikana:

Andalusia:

  • Todettuja tartuntoja 8.581 (+280)
  • Tehohoidossa 489 (+15)
  • Kuolleita 491 (+21)
  • Parantuneita 798 (+133)

Espanja:

  • Todettuja tartuntoja 135.032 (+4.273 )
  • Tehohoidossa 6.931 (+70)
  • Kuolleita 13.055 (+637)
  • Parantuneita 40.437 (+2.357)

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...