Uskomattomasta tuli sittenkin totta

Kukaan ei uskonut siihen, että istuva hallitus saavuttaa työllisyystavoitteensa, eli 72 prosenttia työikäikäisistä käy nyt töissä.

Juuri saatu virallinen luku on 72,5 prosenttia. Se on saavutus, johon kukaan ei uskonut. Kaikki asiantuntijatkin pitivät tavoitetta epärealistisena.

Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus voi nyt ihan aiheesta paukutella henkseleitään. Aika näyttää, nostaako se alamaissa olleen keskustan kannatusta.

Työllisyysasteen koheneminen merkitsee taloudellisesti suuria. Jokainen työllisyysastetta kohentunut prosentti merkitsee miljardia euroa, jopa enemmän.

Pellervon raportista selvää, että vuonna 2016 työttömyys aiheutti kaikkiaan lähes 11 miljardin euron kulut julkiselle hallinnolle, kun mukaan lasketaan muun muassa työvoimapalvelut, toimeentulotuki ja työttömyys- ja muut korvaukset.

Vaikka valtion velan suhde bruttokansantuotteeseen kääntyikin jo laskuun, Suomen kestävyysvaje pystyy edelleen muutamassa miljardissa.

Työllisyysasteen nostaminen edelleen onkin elintärkeää. Ilman sitä, meillä ei ole mahdollisuutta pitää nykyisen tasoisia julkisia tai julkisesti kustannettuja palveluja yllä.

1990-luvun alun lamavuosina työttömyys nousi Suomessa noin 15 prosenttiin. Tuo prosenttiluku on nyt lähellä puolittumistaan. Se aiheuttaa syystä kättentaputuksia, mutta hurraahuutoihin tai tyytyväisyyteen ei ole varaa.

Välillä tuntuu siltä, että suuriin työttömyyslukuihin on suhtauduttu vähän kuin luonnonilmiöihin, joille ei voida mitään.

Vielä 1960-luvulla Suomessa vallitsi lähes täystyöllisyys. Lähinnä syrjäseuduilla oli pulaa tekemisestä ja työttömyyskorvaus hoidettiin hätäaputöillä.

Jotain aikaisemmasta työttömyyteen suhtautumisesta kertoo se, että presidentti Urho Kekkonen nimitti vuonna 1975 Martti Miettusen hätätilahallituksen, kun työttömien määrä nousi 2,2 prosenttiin eli 60.000 työttömään.

Suomen työttömyysluvut olivat tuolloin teollisuusmaiden alhaisimpia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa työttömyysaste oli muun muassa öljykriisin aiheuttaman taantuman takia noussut yli kahdeksaan prosenttiin.

Jotta Suomi kykenisi saavuttaman seuraavan tavoitteen, työllisyysasteen noston yli 75 prosentin, tarvitaan vähän samanmoisia yhteisiä ponnistuksia kuin 1970-luvun puolivälissä. Tuolloin hallitus ja työmarkkinajärjestöt sopivat Korpilammen historiallisessa kokouksessa, konsensuksen hengessä, että työttömyys taitetaan yhteistyöllä kolmikantaisesti sopien. Syntyi nyttemmin haudattu tupo.

Perutuspeilistä mallia katsomalla ei enää voida suomalaista työelämää uudistaa ja työllisyyttä parantaa. Se ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään, että vain laajalla yhteistyöllä ja yhdessä keinoja etsimällä tavoite työllisyyden edelleen kohentamiseksi saavutetaan.

Siinä pelissä ei ole sijaa irtopisteiden hakemiselle, vaan kaikkien on tingittävä yhteisen hyvän saavuttamiseksi.

Helppoa se ei ole, mutta välttämätöntä.

Pauli Uusi-Kilponen

Kirjoittaja on 40 vuotta media-alalla toiminut lehdistöneuvos.

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Tylsä (5)
  • Erinomainen (2)
  • Hyödyllinen (2)
  • Mielenkiintoinen (0)
  • Vanha uutinen (0)