torstai, maalis 28, 2024

USA:n vaalit– todellisten ihmisten voitto?

Delaware on noussut USA:n presidentin vaalit voittaneen Joe Bidenin myötä esille. Hänellä on vahvat siteet sinne.

Delawaren nimi juontaa alkunsa Virginian toisen kuvernöörin lordi De la Warren mukaan. Alueen alkuperäisiä asukkaita olivat intiaanit (delawaret) jotka tunnettiin heidän omalla kielellään nimellä lenape eli todelliset ihmiset. Mahtaako siellä siis olla ”oikeiden ihmisten alkukoti?”

Myös Pohjoismaista löytyi merkittävää kiinnostusta päästä tuonne todellisten ihmisten asuinalueelle. Delaware-joen suulle perustettiin 1638 Skandinaviasta tulleista siirtolaisista siirtokunta nimeltä Uusi-Ruotsi (New Sweden). Osa siirtolaisista oli suomalaisia. Alkuvaiheessa Uudesta-Ruotsista tuli delawarien merkittävin kauppakumppani.

Rautalampilainen Martti Marttinen ei tiennyt kuinka merkittävä vaikutus hänen muutollaan tulisi olemaan maailman historiaan kun hän 1654 muutti Uuden-Ruotsin siirtokuntaan. Hänen pojanpoikansa muutti nimensä paremmin Amerikan tyyliin sopivaksi. Siitä tuli John Morton. Syntymäpaikka oli Pennsylvania. Hänen antamansa äänen kerrotaan 1776 ratkaisseen Amerikan itsenäisyyden yksimielisen hyväksynnän. Sen jälkeen Morton toimi puheenjohtajana komiteassa joka valmisteli Yhdysvaltain ensimmäisen perustuslain.

- Mainos -

Pennsylvanian äänet ratkaisivat myös Bidenin voiton. Se oli ikään kuin voitto myös suomalaisille ja ruotsalaisille. Tuntuu kuin Uuden-Ruotsin historiallinen skandinaavinen tausta ja John Mortonin pennsylvanialainen asenne olisivat nousseet uudelleen esiin?

Lopuksi lainaus tuosta kuuluisasta itsenäisyysjulistuksesta: ”Pidämme itsestään selvinä totuuksina, että kaikki ihmiset on luotu tasavertaisiksi, että heidän Luojansa on antanut heille luovuttamattomia oikeuksia, kuten elämän, vapauden ja pyrkimyksen onneen”. Kuulostaako Bidenin kampanjapuheelta?

Hannu T. Korhonen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...