Lukuaika: Unicaja Baloncesto kohti Espanjan mestaruutta?

Unicaja Baloncesto kohti Espanjan mestaruutta?

 

Myönnän, hieman aikaista taitaa tuo väittämä olla, mutta komea on ollut malagalaisjoukkueen viimeisen kuuden pelin putki. Siis tätä kirjoitettaessa.

Unicaja on voittanut kuusi viimeistä otteluansa, kolme Espanjan ACB -liigassa ja kolme ensimmäistä otteluaan EuroCupissa. Kuluvan viikon keskiviikkona Unicajalla on hyvä mahdollisuus ottaa EuroCupin neljäs peräkkäinen voitto ja seitsemäs kaikissa kilpailuissa, kun se kohtaa vieraskentällä EWE Baskets Oldenburgin, jolla on tilillään kolme tappiota kolmesta pelatusta ottelusta. Unicaja johtaa kuuden joukkueen lohkoa ainoana puhtaan pelin joukkueena.

Totta puhuen tämän kauden joukkueella on erinomaiset mahdollisuudet menestyä myös ekotimaisessa Liigassa. Parina edellisinä vuotena Unicaja on kyllä selviytynyt pudotuspeleihin, mutta on pudonnut jo puolivälierävaiheessa. Toki kausi on vielä alussa, mutta sen verran hyvin näin aikaisessa vaiheessa on joukkue hitsaantunut yhteen.

- Mainos -

Unicajan takamiehet ovat sarjan eliittiä: Jaime Fernandez, Josh Adams ja Málagan oma poika Alberto Díaz hyvänä lisänä. Tähän päälle vielä hyvin liikkuvat ns. ”isot pelaajat” Frank Elegar ja Volodymyr Gerun, ja heitä hyvin tukemassa Deon Thompson sekä Ruben Guerrero. Hyvä vahvistus kauden joukkueeseen on myös Ranskan maajoukkuemies ja MM-pronssimitalisti Alex Toupane. Ei kannata myöskään unohtaa joukkueen kapteenia, jo seitsemättä kauttaan Unicajassa pelaavaa Carlos Suárezia.

Tämän kauden voitetuista otteluista kannattaa nostaa jo esille kaksi erittäin arvokasta vierasottelua. Ensin Baskoniaa vastaan, joka on ollut viime vuodet sijoilla 2. – 5. sekä nyt viimeisimpänä Valenciaa vastaan. Valencia voitti viime kaudella EuroCupin, oli liigassa kolmas ja oli kolme kautta sitten Espanjan mestari. Nämä voitot antavat aikaisessa vaiheessa uskoa hyvästä kaudesta.

Sarjan ehdoton suosikki on ja tulee olemaan Real Madrid, joka on voittanut viimeisen kahdeksan kauden aikana viisi mestaruutta ja kolme kakkossijaa. Heidän materiaalinsa on ehdottomasti sarjan kovin. Mutta kuten viime kaudellakin nähtiin Malagassa, Real Madrid on voitettavissa. Pitkällä tähtäimellä Realin syrjäyttäminen on vaikeata, mutta urheilussa kaikki on mahdollista! Sarjataulukon kärkipaikkaa pitääkin Real Madrid puhtaalla pelillä. Unicaja on jo noussut sijalle kuusi sarjassa, jossa on 18 joukkuetta.

Sarjan ainoa suomalainen pelaaja Sasu Salin palloilee siis nykyään Tenerifen joukkueessa. Tenerifen joukkue on samassa tahdissa Unicajan kanssa, ja pitää sijaa viisi sarjataulukossa, paremmalla korierolla Unicajaan nähden. Salinin kauden alku on pisteiden valossa ollut vaihteleva. Hänen pistekeskiarvonsa on kauden viidestä ensimmäisestä ottelusta 10,2, ja peliminuutteja keksimäärin 23 minuuttia / ottelu. Hänen paras pelinsä osui juuri otteluun Unicajaa vastaan, kun hän nakutti 24 pistettä ja oli kentän arvokkain pelaaja.

Málagassa pelataan siis Euroopan huippukoripalloa, ja tähän aikaan vuodesta pelejä on useita, kun pelataan sekä sarjapelejä että EuroCupin alkulohkoa viikoittain. Kuten viimeksikin mainitsin, suosittelen kokemaan otteluita paikan päällä, varsinkin nyt Málagassa on kova hönkä päällä.

Veppe Tervaskangas

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...