Tilastot ja meteorologit vastaavat: tällainen on tämän talven sää Aurinkorannikolla

Pitkän kuivuuden jälkeen Aurinkorannikolla eletään nyt toista peräkkäistä runsaiden sateiden talvikautta.

Fuengirola.fi
3 min lukuaika
Alkutalvi on ollut Aurinkorannikolla tavallista sateisempi.

Sää on puhuttanut ja noussut otsikoihin viime aikoina useampaan otteeseen Aurinkorannikolla. Alueella joka on tunnettu yli 320 aurinkopäivästään per vuosi, onkin ollut enemmän käyttöä sateenvarjolle kuin aurinkolaseille. Myös lämpötilat ovat käyneet alhaalla ja jopa lumikuuroja on saatu alueen vuoristoissa.

Espanjassa meteorologinen talvi alkaa 1. joulukuuta ja jatkuu helmikuun loppuun, jolloin siirrytään kevääseen. Talvi on perinteisesti – ja luonnollisesti – matalampien lämpötilojen, mutta myös korkeampien sademäärien aikaa. Ainakin keskimäärin.

Sateita ja viileitä säitä on siis lupa odottaa, mutta tilastojen valossa näyttää siltä, että tämän talven ensimmäinen kolmannes on ollut selvästi keskimääräistä sateisempi ja ainakin jossain määrin keskimääräistä viileämpikin.

Moninkertaiset sademäärät

Paikallisia eroja lämpötiloissa ja sademäärissä on tietysti paljonkin, mutta hyvänä yleiskatsauksen paikkana voidaan pitää Málagan lentoasemalla sijaitsevaa Espanjan ilmatieteen laitoksen virallista mittausasemaa. Se sijaitsee lähes puolivälissä Aurinkorannikkoa itä-länsi-suunnassa, ja niin lähellä merenpintaa, ettei vuoristo vaikuta kovin paljon. Lisäksi Málagan alueella on myös valtaosa Aurinkorannikon asukkaista ja turisteista.

- Mainos -

Mitä Málagan lentoaseman sääaseman luvut sitten kertovat?

Sateiden suhteen voidaan todeta, että tämän talven ensimmäinen kuukausi oli poikkeuksellisen kostea. Kun normaali keskimääräinen sademäärä (keskiarvo vuosilta 1991-2020) joulukuussa on noin 35 mm, saatiin vuoden 2025 joulukuussa vettä peräti lähes 125mm. Siis likimain nelinkertainen määrä keskiarvoon verrattuna.

Tammikuun alkupäivien kaatosateiden myötä ero keskimääräisiin sademääriin on kasvanut edelleen. Joulukuun alusta loppiaisaattoon 5. tammikuuta mennessä Málagan lentoasemalla oli satanut yli 160mm, kun keskimäärin vastaavalla aikavälillä sademäärä on ollut noin 45mm.

Tämän talven ensimmäisen reilun kuukauden aikana on sadetta saatu jo jokseenkin saman verran kuin keskimäärin saadaan koko kolmen kuukauden aikana, eli joulukuun alusta helmikuun loppuun.

Lämpötilat ovat laskussa

Pitkäaikaisten keskiarvojen mukaan Málagan lentokentällä mitataan joulukuussa päivän korkeimpia lämpötiloja noin 18-19 asteen lukemin. Tänä talvena joulukuun ylimmät lämpötilat ovat jääneet keskimäärin parisen astetta alemmiksi.

Vuorokauden alin lämpötila puolestaan asettuu pidemmän ajan keskiarvoissa noin 8-10 asteen lukemiin. Viime joulukuu oli tässä suhteessa hieman kaksijakoinen. Alkukuusta vuorokauden alimmat lämpötilat jäivät hieman keskiarvoja korkeammiksi, mutta loppukuusta ne putosivat selvästi pitkäaikaisten keskiarvojen alapuolelle.

- Mainos -

Lopputalvi on arpapeliä

Tulevan ennustaminen on aina hankalaa, eikä sää tee tässä poikkeusta. Niinpä meteorologien ennusteet koskien lopputalvea ovat melko ympäripyöreitä.

Sen verran Aemetin säätieteilijät ovat suostuneet aprikoimaan, että heidän arvionsa mukaan seuraavan kolmen kuukauden sää (tammikuu – maaliskuu 2026) on suuressa osassa Manner-Espanjaa, myös Andalusiassa, 60 prosentin todennäköisyydellä keskimääräistä lämpimämpää. Vastaavasti on 30 prosentin todennäköisyys sille, että lämpötilat noudattelevat keskiarvoja ja 10 prosentin todennäköisyys keskimääräistä kylmemmälle lopputalvelle ja alkukeväälle.

Mitä sateisiin tulee, eivät meteorologit osaa varsinaisesti sanoa juuta eikä jaata. Heidän mukaansa nähtävissä ei ole ilmiöitä jotka erityisesti nostaisivat tai laskisivat sateiden todennäköisyyttä. Näin ollen arvio on, että sekä sateiselle, keskimääräiselle että kuivalle säälle on kullekin 33 prosentin todennäköisyys seuraavan kolmen kuukauden aikana.

Jaa tämä artikkeli
Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *