Henkilökuvat

Tiina Moberg: Intohimo palasi Espanjassa

Tiina Moberg tunnustaa olevansa nautiskelija.

Tiina Moberg rakastaa lämpöä, hyvää ruokaa, viinejä ja mukavia ihmisiä. Kun headhunter soitti ja tarjosi mahdollisuutta työskennellä Aurinkorannikolla, päätöstä ei ollut vaikea tehdä. Elämä kaikkine yksityiskohtineen istahtaa hyvin Espanjan aurinkoon.

 

Tiina Mobergin perheeseen kuuluu musiikille sielunsa myynyt aviomies ja ruskeapilkkuinen hymyilevä dalmatialaiskoira.

-Koira on meillä täysivaltainen perheenjäsen. Hän on oppinut hyvin ilmaisemaan halunsa ja tarpeensa, ja tuntee kaikki oikeutensa. Hän on nyt jo 13-vuotias, liikunnan tarve on vähentynyt, mutta edelleen teemme perheen kanssa kolmistaan pitkiä lenkkejä. Koira on aina säännellyt elämämme aikatauluja ja liikkumisia, Moberg kertoo.

Moberg kertoo olevansa äärimmäisen epämusikaalinen, eikä edes tiennyt mitä rautalankamusiikki on, ennen kuin tapasi miehensä Jarin.

-Jarin elämä on hyvin kietoutunut musiikin ja erityisesti hänen Charades -yhtyeensä ympärille. Olen ollut mukana yhtyeen kanssa pitkin Eurooppaa ja Suomea erilaisissa rautalankatapahtumissa. Rautalanka tuli vielä tarkemmin tutuksi, kun seurasin Jarin kirjoitusprosessia. Hän julkaisi viime vuonna Sadoin sähkökitaroin -nimisen kirjan. Siinä käydään tarkasti läpi suomalaisen rautalangan historia.

Tiina Moberg on siis koiran emäntä, soittajan vaimo ja business johtaja. Omaan itseensäkin pitää välillä keskittyä. Mobergilla on siihen muutama toimiva metodi.

-Juokseminen on aina ollut minulle tärkeä harrastus. Juostessa saan hyvin koottua ajatuksiani. Kun haluan päästä irti kaikista arkisista ajatuksista, otan esiin sudokut. Ne vievät niin mukanaan, ettei niitä ratkoessa voi miettiä mitään muuta. Sitten on vielä salainen pahe Candy Crush -pelit, rakastan niiden hömppämaailmaa.

Muuttuva työelämä

Mobergin uusi työnantaja StaffPoint on hyvä esimerkki muuttuvasta maailmasta. Yritykset eivät ole enää sidonnaisia tiettyyn maantieteelliseen alueeseen, vaan työt voidaan tehdä käytännössä mistä päin maailmaa tahansa.

Kehitystä on vauhdittanut vallitseva koronapandemia, erilaisten etätöiden tarjoamat mahdollisuudet on päästy testaamaan käytännössä. Moni työnantaja on huomannut etänä tekemisen olevan jopa tehokkaampaa kuin työntekijöiden istuttamien konttoreilla. Moberg uskoo, että etätyöskentelyn kehitys on vasta aluillaan.

-Todellinen muutos tapahtuu alustoissa ja järjestelmissä, joita etätyöhön kehitetään. Pelkät Zoom tai Teams -palaverit eivät ole tulevaisuuden etätyömetodeja. Uskon, että pelimaailmasta tulee paljon sellaisia innovaatioita, joiden avulla työstä tulee oikeasti mielekästä ja tuloksellista. Välineet ryhmätyön tekemiseen hyppäävät pitkän askeleen eteenpäin.

Uusi työ Aurinkorannikolla

Moberg aloitti vuoden vaihteessa StaffPointin Espanjan toimipisteen operatiivisena johtajana. Ihan helppoon postiin hän ei hypännyt, alaisia on kohta 150 ja toimintaympäristössä täytyy soveltaa oppeja ja käytäntöjä sekä Suomesta että Espanjasta.

-StaffPointilla on tehty hyvät pohjatyöt Espanjassa. Nyt on aika kehittää toimintoja ja siirtyä seuraavalle tasolle. Se tarkoittaa toki kasvua henkilömäärissä, mutta ennen kaikkea toimintamallien ja prosessien kehittämisessä. Tässä prosessissa tiimit ja erityisesti niiden esimiehet ja valmentajat ovat avainasemassa. Heidän työnsä kehittämiseen ja työkaluihin aion panostaa tosissani, Moberg sanoo.

-Vaikka olen vasta pikaisesti tutustunut tiimini, voin jo nyt sanoa olevani ylpeä siitä porukasta, joka töitä tekee. Sieltä löytyy hyvää intoa ja sitoutuneisuutta, mitä me tarvitsemme.

Alku matkailussa

Tiina Mobergin tie StaffPointin operatiiviseksi johtajaksi on ollut monipolvinen. Hänen nuoruuden intohimonsa ja unelmansa liittyivät matkailualaan. Siitä kaikki alkoikin, Lomamatkojen oppaasta tie vei Porvoon matkailuopiston kautta Silja Linelle ja Finnmatkoille aina johtoryhmätasolle.

Matkailualalta hän siirtyi operaattoribusinekseen TDC:n ja myöhemmin DNA:n palvelukseen ja sen jälkeen yrittäjäksi Espanjaan.

Aurinkorannikko on Mobergille tuttu jo muutaman vuoden takaa.

-Tulin etsimään kadonnutta intohimoa. Halusin tietää mitä teen loppuelämälläni. Nyt alkavat palaset olla kohdillaan ja suunta tuntuu hyvältä.

-Minulla on täältä jo pari vuotta kokemusta. Olin aloittamassa täällä Business Landing -yritystä yhdessä Taina Tuomikorven kanssa. Yritys jouduttiin laittamaan lepotilaan pandemian tullessa. Sen spin offiksi syntyi Work It Global, joka yhdistää paikkariippumattomasti ICT osaajat ja yritykset. Sen menestys jatkuu, siihen palkataan uusi toimitusjohtaja ja jään itse enemmän taustalle.

Antti Pekkarinen

 

Mitä pidit jutusta?
+1
66
+1
6
+1
2
+1
15
+1
0
+1
10

Kolumnit

Mika Heikkilä

Shoppailumania

Korona-aikana olen löytänyt verkkokaupat. Kivijalkakauppojen kannattajalle se aiheuttaa suurta syyllisyyttä. Olen...
Suvi Kauranen

Sivistymätöntä!

Tietämättömyys ja sivistymättömyys tapasivat olla häpeän aihe. Vasta näinä vuosina täysprimitiivit...

Viikon kysymys

Jos kuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa