Blogi

Tieteen päiviltä bongattua rohkeutta

Helsingin yliopisto järjestää joka toinen vuosi Tieteen päivät tammikuun alussa. Anti oli tänä vuonna erityisen laaja. Viiden päivän ajan oli menossa peräti kahdeksan rinnakkaisohjelmaa. Teemana oli rohkeus. Ja sitä tarvitaankin. Niin tieteessä kuin jokaisen elämässä.

Minuun teki vaikutuksen erityisesti seuraavat teemat: suomalaisuuden juurilla: geenit, kielet ja kulttuurit, rohkeus avata historian kipupisteitä, miten tekoäly mullistaa yhteiskunnan, geenimuokkaus, rohkeus ja riskit sekä yksilön näkökulmasta että taloustieteessä.

Muinais-DNA eli hautalöydöistä saadut näytteet tuovat aivan uutta tietoa juuristamme. Esi-isämme ovat vaeltaneet kotimaahamme usealta taholta, niin Uralin itäpuolelta, Siperiasta kuin Etelä-Euroopastakin. Sitä paitsi olemme varsin nuori kansa. Suomen kieli on vain parituhatta vuotta vanha.

Historiamme erityisiä kipupisteitä ovat mm. 1918 vankileirit ja 70.000 sotalapsen muutto Ruotsiin. Ne olivat maailman suurimmat lastensiirrot.

Myös maahanmuutto on nyt erityisen aktuelli aihe. Tieteiden päivillä sitä tarkasteltiin muuttajien näkökulmasta. Erityisen traumaattisia kokemuksia on yksin lähetetyillä lapsilla.

Tekoälystä oli peräti kolme lähes kahden tunnin esitystä, kuten tekoälyä rohkeasti yhteiskuntaan, tekoäly ja lääketiede sekä digitaalisuus ja rohkeus ihmistieteissä. Aihe on selvästi pinnalla ja tulee vauhdilla eri elämänalueille. Oletko valmis?

Riskien osalta oli tutkittu myös sitä, miten miehet rakastavat riskiä ja naiset kaihtavat kilpailua. Niin varttuneet kuin nuoretkin.

Nyt on aika sulatella antia. Osa luennoista löytyy Tieteiden päivät -sivustosta sekä YouTubesta. Myös Sofia-opiston Etuviisaissa 25.1 alkaen perjantaisin klo 16.30-18 syvennetään näitä teemoja. Aiheita riittää useammaksikin kerraksi. Tervetuloa!

Marjatta Jabe

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
Asiasanat

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa