Espanjan julkinen terveydenhuolto on astumassa uuden aikakauden kynnykselle.
Madridin itsehallintoalue on ilmoittanut ottavansa käyttöön tekoälyyn perustuvan puheentunnistusjärjestelmän perusterveydenhuollon vastaanotoilla. Uuden teknologian tavoite on yksinkertainen mutta kunnianhimoinen: antaa lääkäreille enemmän aikaa potilaan kuuntelemiseen ja vähemmän aikaa näppäimistön ääressä naputtamiseen.
Kyse ei ole pelkästään uudesta sovelluksesta, vaan terveydenhuollon rakenteita ravistelevasta muutoksesta.
Tähän asti lääkärin vastaanotto on usein sisältänyt huomattavan määrän hallinnollista kirjaamista, joka on vienyt aikaa varsinaiselta potilastyöltä. Uuden järjestelmän avulla tekoäly kuuntelee vastaanotolla käydyn keskustelun reaaliaikaisesti ja tuottaa siitä automaattisesti lyhennetyn ja lääketieteellisesti merkityksellisen yhteenvedon potilastietoihin.
Myös Suomessa lääkärit joutuvat käyttämään hallinnollisiin kirjaamisiin paljon työaikaansa, mikä taas on pois aidolta potilaakohtaamiselta. Mikäli espanjalainen tekoälykokeilu onnistuu, siitä voi olla merkittävää apua myös suomalaisessa perusterveydenhuollossa.
Lue myös: Los Pacosin terveyskeskuksen rakennustyöt alkoivat viimeinkin
”Lääkäri voi katsoa potilasta silmiin, eikä tietokoneen ruutua”
Madridin aluehallinto on korostanut, että tekoäly ei tallenna itse äänitteitä, vaan poimii keskustelusta vain kliinisesti olennaiset tiedot. Järjestelmä siis litteroi puhutun tekstin, analysoi sen ja siirtää lääkärin hyväksyttäväksi potilaskertomukseen vain tarvittavat osat.
Tavoitteena ei ole säilyttää potilaiden koko elämäntarinaa, vaan tarjota lääkäreille tehokas työkalu keskeisten diagnoosien ja havaintojen kirjaamiseen.
Madridin itsehallintoalueen terveysministeri Fátima Matute on kuvannut uudistusta ”vallankumoukselliseksi loikaksi eteenpäin”, ja vakuuttanut, että sen ansiosta lääkärit voivat tulevaisuudessa ”katsoa potilasta silmiin, eikä tietokoneen ruutua”.
Hän muistutti, että moni ammattilainen kokee nykyisen käytännön vieraannuttavaksi – erityisesti silloin, kun potilaan tarina jää taka-alalle kiireessä tapahtuvan dokumentoinnin vuoksi.
Lue myös: Lääkäri vaihtoi Dubain Aurinkorannikon aitoon iloon – Hanna Raitio hoitaa hipiää
EU:n tukema kokeilu alkaa jo kesällä
Tekoälyn käyttöönotto perustuu EU:n elpymisrahaston rahoitukseen, ja Madridin alueelle on varattu noin 1,8 miljoonaa euroa tämän terveydenhuollon digitalisointihankkeen toteuttamiseen. Ensimmäiset pilotit käynnistyvät jo kesän aikana, ja varsinainen laajamittainen käyttöönotto on suunniteltu vuoden 2026 alkuun.
Uudistuksen taustalla vaikuttaa myös kasvava tarve tehostaa julkisia terveyspalveluja. Madridin alueella asuu yli 6,7 miljoonaa ihmistä, ja perusterveydenhuollon paineet ovat kasvaneet vuosittain. Erityisesti pandemia-aika osoitti, miten suuri tarve digitaalisille ja etäpalveluille on.
Tekoäly voi nyt toimia seuraavana askeleena tämän kehityksen jatkamisessa, mutta se ei ole pelkkä säästötoimi, vaan myös potilaskokemusta parantava innovaatio.
Madrid toimii testilaboratoriona koko Euroopalle
Terveydenhuollon ammattilaisten vastaanotto uudistukselle on ollut varovaisen myönteinen. Lääkäriliitot ovat toivottaneet tervetulleeksi järjestelmän, joka vähentää paperityötä, mutta muistuttavat samalla, että teknologian käyttöönotto ei saa vähentää potilasturvallisuutta eikä korvata inhimillistä vuorovaikutusta.
Aluehallinto vakuuttaa, että lääkärit säilyttävät täyden päätösvallan siitä, mitä tietoja kirjataan ja tekoäly toimii vain apuvälineenä, ei päätöksentekijänä.
Tulevien kuukausien aikana Madrid toimii siis testilaboratoriona koko Espanjalle ja mahdollisesti muulle Euroopalle. Jos hanke onnistuu, tekoälyavusteinen vastaanottotekniikka voi yleistyä nopeasti myös muissa itsehallintoalueissa. Se voi muuttaa merkittävästi sitä, millaiseksi lääkärikäynti 2020-luvun loppupuolella muotoutuu.