Yritysuutiset

Tekemistä aikuisille Fuengirolassa

Koronavirus jyllää maailmalla todella ikävästi ja se on varmasti muuttanut monen ihmisen matkailusuunnitelmia pitkäksikin aikaa. Jotkut maat eivät halua ottaa turisteja ollenkaan kun taas osa ihmisistä ei vain oman terveytensä takia halua lähteä minnekään. Suomen kesä on yleensä yksi maailman upeimpia asioita, mutta etenkin talvi on sellaista aikaa, että monet haluavat matkustaa jonnekin lämpimään.

 

 

Yksi suomalaisten suosimista matkakohteista on Espanjan Malagaan kuuluva Fuengirola, jossa asuu tälläkin hetkellä tuhansia suomalaisia. Sinne onkin syntynyt jo useita suomenkielisiä palveluitakin, kuten kahviloita, ravintoloita, ruokakauppoja, kirjakauppa ja parturi.

 

Alla on esitelty muutamia aikuisia kiinnostavia aktiviteetteja, joita Fuengirolalla on tarjota. Tänä vuonna ne saattoivat jäädä matkustajilta väliin, mutta onneksi tässä on vielä aikaa ja joku päivä näistä vielä päästään nauttimaan.

 

Bioparc

Bioparc on ekologinen puisto ja eläintarha, jossa luontoa kunnioitetaan ja eläimille on tehty mahdollisimman hyvät elinolosuhteet. Jokaisella eläinlajilla on omanlaisensa kasvillisuus ja ekologiset elementtinsä ja näin eläintarha pyrkii luomaan jokaisen lajin ekosysteemin uudestaan. Nykyään se on yksi Espanjan tunnetuimmista eläintarhoista.

Colomaresin linna

Castillo de Colomares on satumainen linna, joka löytyy Fuengirolan lähettyviltä. Se on monumentti, joka on omistettu Kristoffer Kolumbukselle. Siinä on hyödynnetty monia espanjalaisia tyylejä ja se on täynnä yksityiskohtia, jotka muistuttavat löytöretkiä.

Lauro Golf

Golfin ystäville on tarjolla suomalaisten suosima 27 reikäinen golfkenttä Lauro Golf, jossa monet suomalaiset juniorilupaukset käyvät myös usein harjoittelemassa. Väyliltä löytyy myös runsaasti vaihtelevuutta.

Fuengirolan yöelämä

Fuengirolan yöelämä on todella vilkas ja se on osasyy siihen, miksi sinne matkustaa tuhansia turisteja kesäaikaan. Suomalaisetkin tykkäävät juhlia ja bilettää ja yöelämän kokeminen ulkomailla onkin etenkin monellen nuorelle aikuiselle yksi matkustamisen pääsyistä. Fuengirolasta löytyy jokaiselle jotakin ja siellä sijaitsee Costa del Solin parhaimpia discopubeja. Paikkoja, joissa kannattaisi ehdottomasti käydä, ovat esimerkiksi The London Pub, Heaven’s Gate ja Jacksons Bar.

Kasinot lyhyesti

Kasinot ovat rakennuksia tai tiloja, jotka on tarkoitettu rahapelien pelaamiseen ja huvitteluun. Nämä ovatkin lähtökohtaisesti ihmisille ajanvietettä ja rentoutumista, sillä pelit on matemaattisesti laskettu niin, että kasino jää aina voitolle ja pelaaja häviää. Pelejä joita kasinoilla voi pelata, ovat esimerkiksi pokeri, peliautomaatit sekä erilaiset pöytäpelit, kuten blackjack ja ruletti. Sisäänpääsy ja pelaamisen aloittaminen vaativat täysi-ikäisyyttä.

Fuengirolan kasinot

Myös Espanjan Fuengirolasta ja sen lähialueilta löytyy tällaisia kasinoita, joten pelaamisesta nauttiville on viihdettä tarjolla. Yksi pienempi pelipaikka on nimeltään Casi Casino ja sijaitsee itse Fuengirolassa.

Fuengirolan lähialueella sijaitseva Casino Torrequebrada on alueen tunnetumpi ja isompi kasino ja sinne pelialan ystävillä kannattaa ehdottomasti suunnata. Se sijaitsee Costa del Solissa ja ulkonäöltään se on todella näyttävä ja iso valkoinen rakennus.

Kasinoilla on yleensä tietynlainen pukukoodi, koska lähtökohtaisesti ne ovat hieman hienostuneempia paikkoja. Kyseinen kasino vaatii pelaajaltaan hienoja vaatteita eli urheiluvarustus ja rantavaatetus ovat kiellettyjä. Myöskään suurikokoisia vaatteita ei saa käyttää. Kuvaaminen ja puhelimen käyttö on kiellettyä ja myöskin vaatteiden kuuluu olla neutraalit.

Pelejä kasinolta löytyy runsaasti ja siellä on useita peliautomaatteja sekä pöytäpelejä, joiden parissa viihtyy varmasti. Kasinolla järjestetään myös turnauksia joka maanantai ja torstai.

Korvaavia vaihtoehtoja kivijalkakasinoille

2000- luvulta alkaen näiden samojen pelien pelaaminen on ollut mahdollista myös nettikasinoilla. Nettikasinot ovat online- sivustoja, jotka tarjoavat tismalleen samoja pelejä kuin perinteiset kivijalkakasinot, mutta usein vielä laajemmassa mittakaavassa ja niitä on mahdollista pelata tietokonetta, live- jakajia tai muita pelaajia vastaan. Nettikasinoilla esiintyvät pelit ovat useimmiten jonkin suuren ja tunnetun firman tekemiä ja näitä ovat muun muassa Microgaming, Playtech ja Net Enterntainment.

Koska matkustaminen on nykyään todella rajoitettua ja ihmiset eivät mieluiten halua poistua kotimaastaan tai edes kotoaan, on pelaamiselle pitänyt keksiä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ihmiset eivät mieluiten halua olla tekemisissä peliautomaattienkaan kanssa ja tässä nettikasinot tulevat ihmisten apuun. Pelaaminen nettikasinoilla onnistuu helposti omalla tietokoneella tai puhelimella ja sivustoiden pelivalikoima on usein todella laaja. Etenkin kolikkopelit ovat usein tehty todella hienoiksi ja viihdyttäviksi. Netti on pullollaan erilaisia oppaita siitä, miten pelaamisen voi aloittaa ja mitkä kasinot ovat milläkin hetkellä niitä kaikista parhaimpia.

Sen lisäksi, että pelaaminen onnistuu helposti ja kätevästi kotona, on nettikasinoilla pitänyt lisääntyneen kilpailun takia alkaa tarjota erilaisia bonuksia ihmisille, jotta he saisivat enemmän pelaajia sivustoilleen. Tällaisia bonuksia voivat olla esimerkiksi ilmaiskierrokset, talletusbonukset ja ilmainen peliraha, joten usein jo pelkän kirjautumisen avulla pääsee pelaamaan eikä näin omia rahoja tarvitse riskeerata.

Mitä pidit jutusta?
+1
2
+1
0
+1
0
+1
0
+1
1
+1
2

Kolumnit

Suvi Kauranen

Kalsaripäivä

Aiheutin taannoin jälkikasvulleni häpeän hetkiä tunnustamalla julkisesti, televisoidussa haastattelussa, että sunnuntait...
Kimmo Sahlman

Annus horribilis

Tästä vuodenvaihteesta voisi sanoa, että ojasta allikkoon. Luottavin mielin hyvästeltiin vanha...

Viikon kysymys

Jos kunnallisvaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa