Lukuaika: Tehdään yhdessä hyvää -tempaus Aurinkorannikolla

Tehdään yhdessä hyvää -tempaus Aurinkorannikolla

-Kuukausi sitten panin pystyyn Talouskriisi aurinkorannikolla facebook-ryhmän. Koin että yrittäjät tarvitsevat kanavan, jossa voimme jakaa koronan aiheuttamia murheita mutta myös ideoida uusia business ideoita, kertoo Hannu Räty.
Monelle yrittäjälle poikkeustila on ollut koko liiketoiminnan täydellinen pysähtyminen.
-Tällainen tilanne lamaannuttaa ihmisiä paitsi taloudellisista syistä, myös henkisesti jaksaminen ja tulevan miettiminen on monelle vaikeaa, lähes mahdotonta. Ilokseni olen huomannut että muutamat yrittäjät ovat löytäneet toisensa ja alkaneet tehdä yhdessä töitä.
Koska hyvää henkeä on havaittavissa, Räty päätti ryhtyä toimimaan muutenkin kuin keskustellen.
-Pari viikkoa sitten tuli mieleeni että on tulossa vappu. Sehän on perinteisesti iloinen juhla. Ajattelin että voisiko järjestää yhteiset vappubileet etänä ja tuoda iloa kurjuuteen. Muutama henkilö innostui ajatuksesta ja siitä syntyi ajatus kerätä lahjoituksia, joilla hankitaan ruokakori ihmisille, joita kriisi on pahiten koetellut.
– Suomalainenhan ei halua pyytää apua vaan haluaa selvitä aina omillaan, joten ajattelimme että on parempi pitää matalaa profiilia avun tarjoamisessa ja pyytämisessä.
Räty kumppaneineen otti yhteyttä Aurinkorannikon suomalaiseen seurakuntaan ja siellä innostuttiin ajatuksesta. Seurakunnan rooli virallisena toimijana on kerätä lahjoitukset ja ottaa myös vastaan avunpyynnöt.
-Kaikki tämä tehdään anonyymisti, kenenkään ei tarvitsi hävetä pyytämistä tai lahjoittamista. Tämä on yhteinen asia, eikä mihinkään suuntaan leimaaminen ole hyvä

Tehdään yhdessä -kampanja käynnistyy tänään (30.4.) klo 18 facebookissa
pidettävässä konsertissa, jossa kuullaan hyvää suomalaista musiikkia Jartsan Jartsa Tuovisen esittämänä. Ensi viikolla on tarkoitus jakaa ruokakorit koronarajoitusten puitteissa.

-Kaikki raha menee seurakunnan kautta hyvätekeväisyyteen. Haastan mukaan ne yrittäjät, jotka ovat selvinneet koronan yli pienemmin vahingoin mukaan tekemään hyvää yhdessä, Räty julistaa.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...