Lukuaika: Teatteri kiehtoo ilmeikästä näyttelijää

Teatteri kiehtoo ilmeikästä näyttelijää

Ilmeikäs ja iloisen räiskyvä Birgit Leinonen on monelle tuttu kasvo Aurinkorannikolla, sillä hän on ollut mukana monissa teatteriesityksissä keskeisissä rooleissa.

- Mainos -

Birgit ei ole koskaan varsinaisesti tähdännyt tai pyrkinyt näyttelijäksi, mutta on aina vahingossa tai hassujen sattumusten kautta päätynyt mitä mielenkiintoisimpiin rooleihin.

Salattuihin elämiin

Temperamenttisen ja positiivisen luonteen omaava Birgit Leinonen on näytellyt niin teatterissa kuin televisiossa. Televisiossa hän on näytellyt muun muassa mainoksissa ja Salatuissa elämissä.

– Päädyin aikanaan Suomessa teatteriin ihan vahingossa, kun serkkuni oli sihteerinä Lohjan teatterissa. Hän vihjasi minulle, että sopisin johonkin rooliin tulevaan näytelmään.

Siitä lähti liikkeelle ketjureaktio, ja Birgit päätyi aina vain uusiin näytelmiin ja musikaaleihin. Välillä hän toimi myös kuuluisuuksien puvustajana kulissien takana.

– Esittäessäni roolia Tangoon tarvitaan kaksi -näytelmässä, katsomoon sattui Salkkareiden roolittaja. Hän tykkäsi esitystavastani ja tuli myöhemmin teatterille etsimään minua pieneen rooliin.

Birgit kävi koe-esiintymisessä ja sai Anelman roolin. Siitä on nyt kymmenkunta vuotta.

– Oli tosi kivaa ja rentoa olla mukana tekemässä Salkkareita, vaikka minua vähän jännittikin. Olin mukana useissa kohtauksissa eri näyttelijöiden kanssa. Porukka oli tosi rentoa, kehuu Birgit.

- Mainos -

Hän näyttelee sivuroolia myös Costa del Solille sijoittuvassa Paradise-rikosdraamassa, joka on tulossa lähiaikoina Ylen ohjelmistoon. Sarjaa kuvattiin Aurinkorannikolla viime ja tänä vuonna.

– Olin Suomessa, kun sarjaan haettiin näyttelijöitä. Menin koekuvauksiin ihan viime tingassa. Minun piti tulla ovesta kännykkä kädessä huoneeseen, jossa oli ruumis tuolissa.

Birgit improvisoi koekuvauksissa omia juttujaan ja onnistui ilmeisen hyvin, sillä viikon päästä hän sai soiton ohjaajalta. Hänet oli valittu mukaan rikosdraaman sivurooliin.

– Luin vuorosanoja aamusta iltaan ja illasta aamuun vähän turhankin tunnollisesti, nauraa Birgit.

Kokemus jäi hänelle erittäin positiivisena mieleen, joten mieli on avoin myös uusille rooleille.

Erilaisia rooleja

Aurinkorannikolla Birgit Leinonen on näytellyt myös useissa näytelmissä. Ari Onnela on ohjannut niistä suurimman osan. Mikäli keväällä tehdään uusi näytelmä, Birgit lähtee mielellään mukaan.

– Parasta näyttelemisessä on yleisöltä tuleva palaute, vaikka se olisi joskus negatiivistakin. Näyttelijänä pyrin aina tekemään kaikkeni lavalla, jotta yleisö viihtyy ja elää mukana.

- Mainos -

Lavalla näytteleminen on Birgitin mielestä haastavampaa kuin televisiossa esiintyminen, sillä lavalla kohtausta ei voi ottaa uusiksi. Jos vuorosanat unohtuvat, on vain improvisoitava.

– Ei sieltä voi lähteä kesken pois, että unohdinpa vuorosanat. Joskus myös vastanäyttelijä voi olla ihan ulapalla. Sitten koitan johdatella häntä parhaani mukaan, jotta repliikit palaisivat mieleen.

Blackoutit ja unohdukset ovat näyttelijöille tavallisia kömmähdyksiä, mutta niistä voi myös selvitä yleisön huomaamatta. Yleisöhän ei lopulta tiedä, mitä kenenkin pitäisi sanoa.

Birgitin tapana on lukea uusi teksti ensin pariin kertaan läpi, kun hän saa vuorosanat käteensä.

– Vasta sitten alan hahmottaa näytelmän eri rooleja ja rakentaa omaa roolihahmoani. Mietin, onko kyseessä herkkä, loukkaantuva, äkäinen, halveksuva vai millainen hahmo.

Sen jälkeen loppu onkin lukemista, tekstin opettelua ja ohjaajan kuuntelemista.

Välillä on käynyt myös niin, että ohjaaja on muuttanut mieltään nähtyään Birgitin näkemyksen.

– Arsenikkia ja pitsiä -näytelmän ohjaaja oli ajatellut hahmoni aivan erilaiseksi, mutta muuttikin mieltään ja totesi minun versioni hahmosta olevan parempi kuin hänen.

Näytelmä esitettiin Salon teatterissa. Birgitille rooli oli rakkain, mitä hän on koskaan tehnyt.

– Minulla oli päärooli vanhana naisena ja tekstiä oli ihan jumalattomasti. Tapoimme näytelmässä miehiä vastanäyttelijäni kanssa. Näytelmä sai todella hyvät arvostelut.

Birgitin mielestä näyttelijöiden keskinäinen yhteistyö on lavalla tosi tärkeässä asemassa.

– Jos joku muu saa pääroolin, on oltava iloinen toisen puolesta. Täytyy muistaa, että pienetkin roolit ovat äärettömän tärkeitä. Ilman sivurooleja ei olisi koko tarinaa, hän tähdentää.

Näyttelemään haluavia Birgit kehottaa lähtemään rohkeasti mukaan harrastuksen pariin. Hänen mielestään olisi mukavaa, jos Aurinkorannikon lavoilla nähtäisiin uusia kasvoja.

Lukuisissa näytelmissä ja kesäteatteriesityksissä näytelleellä Birgitillä on vielä eräs roolihaave.

– Niskavuoren Hetaa haluaisin joskus päästä esittämään, sillä se on aika voimakas rooli. Sellaista kovaluontoista akkaa olisi hieno esittää, haaveilee Birgit.

KUKA?

  • Birgit Leinonen
  • 65 vuotta
  • Harrastajanäyttelijä, jolla on sivurooli Paradise-rikosdraamassa
  • Asuu Mijas Costalla
  • Harrastaa teatteria, espanjan opiskelua, koiran kanssa lenkkeilyä ja pientä näpertelyä

Sonja Riihikangas

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...