Marge Toivonen, 70, on pyörittänyt Tauski Bar -ravintolaa jo noin kahdeksan vuoden ajan Fuengirolassa. Syksyllä 2025 hänen elämänsä pysähtyi tavalla, jota kukaan ei toivo kokevansa. Ensin tulivat oudot oireet, sitten viikot sairaalassa ja lopulta yksi lääkärin lausuma, joka jäi kaikumaan mieleen: epäily haimasyövästä.
Nyt, yli viiden viikon sairaalajakson jälkeen, pahin pelko on toistaiseksi väistynyt. Jäljellä on väsymystä, tulehtunut maksa ja vahva tahto palata takaisin elämään, ihmisten pariin, baarin tiskin taakse, mutta uudella tavalla.
Viiden viikon uni
Marge sanoo, ettei ole ikinä nukkunut niin paljon kuin viiden sairaalaviikkonsa aikana. Lääkkeitä on paljon, ja keho on väsynyt tavalla, jota ei osaa ennakoida. Uni tulee väkisin, keskellä päivää, keskellä ajatusta.
– En tiedä, onko se lääkkeistä vai siitä, että väsymystä on kertynyt jo pidemmältä ajalta.
Sairaalahuoneessa aika menettää merkityksensä. Päivät sekoittuvat toisiinsa, yöt venyvät, ja kalenterista katoaa rytmi, johon ravintolayrittäjä on tottunut. Baarissa päivät mitataan asiakkaiden sisääntulolla ja tiskin kolinalla, mutta sairaalassa lääkekärryn kolahduksella ja hoitajan askelilla.
Oireita koko syksyn
Sairauden oireet alkoivat jo varhain syksyllä. Ensin tuli syömisvaikeuksia.
– Kiinteä ruoka ei mennyt alas. Välillä ei mennyt mikään, ei edes lusikallinen. Vesi sentään pysyi sisällä, mutta usein sekin tuli ylös.
– Marraskuun lopussa en pystynyt enää nielemään palaakaan.
Kaksi viikkoa täysin ilman ruokaa. Silti työt jatkuivat.
– Meillä oli Tauski Barissa Kuumat aallot -näytelmän esitykset marras-joulukuun vaihteessa. Olin päättänyt hoitaa ne kunnialla, vaikka henki menisi, hän sanoo.
Kahden viikon jälkeen keho sanoi stop. Neljäntenä joulukuuta hän meni sairaalaan näyttämään jalkojaan, jotka olivat turvonneet. Tulkin kanssa lähdettiin päivystykseen. Ajatus oli yksinkertainen: käydään näyttämässä jalat.
Se päivä ei koskaan päättynyt.
Kaikki tutkittiin
Marge oli tutkimuksissa koko päivän.
– Aamuyhdeksästä puoli kahteen yöllä. Tutkittiin aivan jumalattomasti. Lopulta yöpaita päälle, pyörätuoli alle ja päätös: tänne jäädään.
Syömisongelmat olivat ensimmäinen selkeä oire. Seitsemään viikkoon Marge ei ollut syönyt kiinteää ruokaa. Hän oli itse huolissaan, halusi sairaalaan ja tiputukseen.
Paljon enemmän itkin nyt, kun kuulin, että ei ole syöpää
Marge Toivonen
Viikkojen aikana tehtiin kaikki mahdollinen: useita skannauksia, kaksi tähystystä, röntgeniä, magneettikuvauksia. Aluksi mitään ei löytynyt. Ei kasvaimia, ei selkeää syytä.
Sitten tuli yksi naislääkärin lause. Epäily haimasyövästä.
– Ihan varma en ole kaikesta, mitä lääkäri sanoi, mutta haimasyöpä oli todennäköinen diagnoosi.
Syöpä on sana, joka tunnetaan lähes kuolemantuomiona. Erityisen tappava on haimasyöpä. Lääkäri puhui konklaavista, joka päättäisi, leikataanko vai ei. Sen jälkeen asiasta ei puhuttu. Viikot kuluivat.
Ja Marge eli sen yhden lauseen kanssa.
Helpotus pelkoa suurempi
Yllättävää kyllä, Marge ei romahtanut.
–Yhden aamun vähän itkua tihrustelin, hän sanoo.
– Paljon enemmän itkin nyt, kun kuulin, että ei ole syöpää.
Helpotus oli suurempi tunne kuin pelko koskaan ollut. Se kertoo jotain ihmisestä. Siitä, miten hän suhtautuu elämään ja kuolemaan.
– Ei voi jäädä nurkkiin itkemään. Olen ennenkin ollut pahoissa tilanteissa, ja niistä on selvitty.
Maksatulehdus ja turvotusta
Lopulta fokus siirtyi haimasta maksaan. Maksatulehdus nousi keskiöön. Sappitiehyet, joiden pelättiin olevan tukossa, avautuivat. Munuaiset toimivat erinomaisesti. Kasvaimia ei löytynyt.
– Niin ainakin väitettiin, Marge naurahtaa.
Täysi varmuus saadaan koepaloista, jotka otetaan vielä. Mutta kokonaiskuva on muuttunut.
Keltaisuus – keltatauti – näkyi silmissä ja ihossa. Bilirubiiniarvot olivat korkealla, mutta alkoivat laskea. Vatsaan kertyi nestettä: ensin viisi litraa, sitten yli seitsemän. Se tyhjennettiin, mutta neste palasi. Turvotus jaloissa oli ollut jo syksyllä merkittävä.
Keho oli lähettänyt viestejä pitkään. Nyt niitä kuunneltiin.
Hyvää hoitoa sairaalassa
Vaikka lääkärilakko, joulupyhät ja loputtomat vapaat hidastivat tutkimuksia, Marge ei moiti hoitoa. Päinvastoin.
– Tämä on ihan ensiluokkaista hoidon suhteen.
Kaikki etsittiin, kaikki mahdollinen tehtiin. Laitteet ovat huippuluokkaa, tutkimuksia tehtiin enemmän kuin hän olisi osannut kuvitella.
Ruoka on oma lukunsa. Sairaalan ruoka on suolatonta, niin kuin kaikkialla maailmassa.
– Minulla on ketsuppia, aromisuolaa ja valkosipulia kaapissa.
Valtavasti tukea
Vierailijoita on ollut, enimmäkseen Margen miesystävä Henkka. Myös hyvät tuttavat Pirjo, Leena ja Arto ovat vierailleet säännöllisesti.
– Kaikki eivät ole päässeet käymään, mutta viestejä on tullut satoja. En voi sanoa, että olisin yksin tässä kylässä.
Tuki on ollut valtavaa. Ehkä liiankin, sillä Henkalle se oli aluksi raskasta, kun kaikki kyselivät jatkuvasti. Siksi Marge päätti avautua julkisesti tilanteestaan. Että ihmiset jättäisivät Henkan hetkeksi rauhaan.
Tauski Baria ikävä
Vaikka Marge makaa sairaalassa, mieli käy baarissa. Kirjaimellisesti.
Tauski Bar suljettiin neljäs joulukuuta ja pysyi viisi viikkoa kiinni. Uudelleenavaus oli tammikuun seitsemäntenä, mutta ilman emäntää pääroolissa.
Lue tästä Margen haastattelu vuodelta 2022
– Kyllä ne asiakkaat odottaa, Marge sanoo.
Yksi asia on nyt varma. Kun Marge palaa, hän ei palaa entiseen tapaan.
– En rupea enää tekemään mitään raskasta duunia.
Paperityöt, tilaukset, emännöinti. Karaoke, jutustelu, ihmisten viihdyttäminen. Muut hoitavat raskaan työn. Se on kompromissi, jonka keho vaatii ja mieli hyväksyy.
”Minä tulen takaisin”
Kun ihmiselle sanotaan sana haimasyöpä, jokin pysähtyy. Marge ei alkanut tehdä testamentteja tai järjestellä elämäänsä uudelleen. Hän ei halua elää niin.
– Jos se on menoa, se on menoa, toivottavasti suorin jaloin. Vielä ei näyttänyt olevan minun aikani.
Marge on seitsemänkymppinen, töissä, verenpaineet kunnossa, sokerit normaalit. Elämä ei näytä vielä loppuvalmiilta.
Lopuksi Marge kertoo sanoneensa Henkalle yhden lauseen:
– Minä tulen takaisin.
Loading ...
