Tatuoija on luova artisti

Karkeasti arvioiden yli 10 000 tatuointia elämänsä aikana tehnyt Pave Koski on pyörittänyt Sisu Tattoo -liikettään hyvällä paikalla Los Bolichesissa nyt viitisen kuukautta. Toiminta on lähtenyt nopeasti käyntiin, kuten aikanaan Suomessakin kävi.

– Minut on otettu tosi hyvin vastaan. Olen ainakin toistaiseksi ainoa suomalainen, joka täällä tatuointifirmaa pyörittää, kertoo Koski.

Hänellä käy paljon uskollisia asiakkaita Suomesta, mutta enenevässä määrin myös ulkomaalaisia.

- Mainos -

Elämänmuutos lähti liikkeelle kolmisen vuotta sitten, kun tatuoija vietti mustaa joulua anoppilassa. Myöhemmin keväällä samassa pihassa nurmikko oli jo vihreä, mutta ulkona satoi lunta.

– Ajattelin, että ei ole todellista. Aloin katsella läppäriltä aurinkoisia maita, joissa teini-ikäisen tyttäreni olisi mahdollista käydä suomalaista koulua. Tänne sitten päädyimme reilu vuosi sitten.

Kosken vaimo on parturi-kampaaja. Hänellekin löytyi töitä. Mukana muutti myös perheen koira.

Kiehtova ala

Pave Koski oli jo kouluaikana kova harrastamaan piirtämistä ja kaikenlaisia taiteen aloja. Tatuointimessuja 90-luvun puolivälissä kiertäessään hän alkoi pitää alaa tosi kiehtovana.

– Sattumien kautta sain tilattua Amerikasta ensimmäiset omat tatuointivälineet ja aloin harjoitella tatuointeja kotona iltaisin sekä viikonloppuisin. Siihen aikaan tein työkseni huoneistoremontteja.

Kun Koski oli tehnyt tatuointeja 12 vuotta, hän alkoi pohtia, voisiko siitä irrota ammatti. Hän perusti oman tatuointiliikkeen Itä-Helsinkiin, jossa toimi yrittäjänä toiset 12 vuotta.

Iloisia asiakkaita

- Mainos -

Jokaisella tatuoijalla on oma kädenjälki. Koski on tehnyt eniten musta-harmaita tatuointeja ja melko realistisia kuvia, mutta 24 vuoden uralle mahtuu kyllä monenlaisia muitakin kuvia.

– Minun tehtäväni on miellyttää asiakasta, ei itseäni. Haluan, että asiakas lähtee liikkeestäni aina hymyssä suin ja tyytyväisenä, tähdentää Koski.

Välillä hän tekee isoja projekteja, kuten koko selän kattavia tatuointeja. Niissä saattaa vierähtää kokonaisuudessaan jopa yli vuosi, kun välillä pidetään taukoja.

– Pientä kuvaakaan ei voi väheksyä, vaan ne ovat yhtä tärkeitä. Kaikkein haastavimpia töitä ovat sellaiset, joissa minua pyydetään tatuoimaan iholle realistinen kuva, kuten ihmisen tai lemmikin kasvot valokuvasta. Kaikki tatuoijat eivät niitä edes suostu tekemään, tietää Koski.

Usein asiakkaat tulevat hänen luokseen valmiin idean kanssa, mutta välillä suunnitelma tatuoinnista laaditaan yhdessä siitä lähtien, mihin se tulee, minkä tyylinen ja värinen se on.

Naisilla yleisiä tatuointeja ovat Kosken mukaan kukat ja perhoset, miehillä usein voimaeläimet, kuten leijonat, pantterit tai härät. Myös elämäntyyliin liittyvät tatuoinnit ovat yleisiä.

– Nykyään suosittuja ovat myös tekstit ja lauseet, jotka ovat osuneet asiakkaan sydämeen.

Kosken mukaan netti on mullistanut tatuointialan. Liikkeessä ei tarvitse olla enää kasoittain kansioita, sillä ihmiset löytävät usein netistä haluamansa kuvan tai ainakin sopivan aihion.

- Mainos -

Voimaa tatuoinnista

Pave Kosken mukaan tatuoinnit ovat monille vedenjakajia. Niistä joko tykätään tai ei tykätä. Niihin liittyvistä stereotypioista on kuitenkin jo aika hyvin päästy eroon.

– Ihmiset eivät enää ajattele, että tatuointeja on vain linnakundeilla ja merimiehillä. Tatuoinnin ottaminen on myös erittäin turvallista ja hygieenistä nykypäivänä.

Kosken mukaan moni saa tatuoinnista voimaa esimerkiksi haastavan elämäntilanteen jälkeen.

– Halutaan ottaa voimaannuttava tatuointi, kuten Fenix-lintu muistuttamaan siitä, että tuhkasta noustaan uuteen elämään vaikka avioeron, syöpähoitojen tai muun rankan mullistuksen jälkeen.

Joskus tatuointeja otetaan myös huumorimielessä. Jos perustelu on hyvä, Koski suostuu työhön.

– Esimerkiksi kerran eräs asiakas halusi, että tatuoin hänen takapuoleensa ”sun nimi”. Kysyin, miksi ihmeessä. Hän kertoi hankkivansa tatuoinnilla monet ilmaiset tuopit baareissa lyömällä ihmisten kanssa vetoa siitä, että takapuolessa lukee ”sun nimi”.

Monilla asiakkailla on tatuointien taustalla myös syvempiä merkityksiä ja tarinoita.

– Parasta työssäni on nähdä iloisia asiakkaita ja päästä käyttämään omaa luovuuttaan.

Uusien tatuointien lisäksi Koski tekee paljon myös peitetatuointeja vaikkapa arpien päälle ja vanhojen kuvien freesausta, joissa kulahtanut tatuointi vuosien takaa saa tuoreen ilmeen.

– Tatuointituoli on monelle paitsi piinapenkki, myös terapiatuoli. Tatuointia tehdessä voidaan samalla käydä läpi kaikki muukin, mitä elämässä on sillä hetkellä meneillään.

KUKA?

  • Pave Koski
  • 51 vuotta
  • Asuu Torreblancassa
  • Pyörittää Sisu Tattoo -liikettä Los Bolichesissa
  • Harrastuksia ovat salilla käyminen, koira ja moottoripyöräily

Sonja Riihikangas

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...