Espanjan Aurinkoarannikon legendaarinen Tivoli World -huvipuisto saa uuden elämän ja mittasuhteet.
Benalmádenan kunnanvaltuusto hyväksyi torstaina kauan odotetun kaavasopimuksen, joka mahdollistaa puiston uudelleenrakentamisen ja laajentamisen osaksi suurta matkailu- ja kaupallista kokonaisuutta. Yli 100 miljoonan euron arvoinen hanke lupaa nostaa Tivolin uuteen loistoon ja kirjaimellisesti korkeammalle kuin koskaan ennen.
Tivolin historia ulottuu vuoteen 1972, jolloin sen ensimmäinen omistaja, tanskalainen Bent Olsen, esitteli sen ”unelmien tehtaana”. Ilotulitukset, vuoristorata, kiinalainen pagodi, järvi veneineen ja lähes kaksikymmentä suihkulähdettä, jotka tarjosivat valo- ja ääninäytöksiä, loivat perustan sukupolvien ajan suositulle huvipuistolle.
Vuosikymmenien ajan sitä ovat kuitenkin varjostaneet oikeudelliset kiistat, työriidat ja jopa raju taistelu omistajuudesta. Lopulta kiinteistöyhtiö Tremón voitti oikeuden Tivoliin.
Tivoli oli yksi niistä yrityksistä, jotka eivät selvinneet koronasta. Se oli viimeksi auki vuoden 2020 kesällä, kunnes sulki ovensa lopullisesti. Tuolloin kerrottiin, ettei tivoli enää ikinä aukeaisi uudelleen. Velkaa oli kertynyt noin 11 miljoonaa euroa
Vuonna 2021 suurin osa huvipuiston entisistä työntekijöistä palasi puistoon vapaehtoistöihin. He pitivät Tivolista huolta ilman palkkaa ja koittivat vuorotöillä ehkäistä Tivolin valtaamista tai ryöstöyrityksiä.
Lue myös: Uusi käänne Benalmádenan hylätyn Tivolin sotkussa: ”Olemme innoissamme”
Kolminkertainen rakennusoikeus
Uudistettu Tivoli World tulee kattamaan 69.869 neliömetrin alueen, hieman enemmän kuin ennen sulkemistaan vuonna 2020.
Suurin muutos tapahtuu pystysuunnassa: rakennusoikeus lähes kolminkertaistuu 42.220 neliömetriin, mahdollistaen kahden uuden hotellin sekä 58.000-neliöisen kauppakeskuksen rakentamisen.
Vaikka kaupallinen infrastruktuuri kasvaa merkittävästi, huvipuisto pysyy koko hankkeen ytimenä. Sopimus velvoittaa, että Tivoli avataan joko ennen muuta kokonaisuutta tai samaan aikaan sen kanssa.
Politikointi hylättiin
Tivoli jaetaan kahteen pääalueeseen: 35.860 neliömetriä varsinaista huvipuistoaluetta ja 34.000 neliömetriä sijoitetaan kauppakeskuksen katolle.
Tämä yhdistelmä kuvastaa uudenlaista ajattelua, jossa huvipuisto ei ole vain perinteinen ulkoalue, vaan urbaanin matkailun ja viihteen kompakti keskus.
Lue myös: Benalmádenan Tivoli avataan uudelleen huvipuistona sekä matkailu- ja kauppakeskuksena
Vaikka suunnitelmaan jätettiin viisi muistutusta – kolme poliittisilta puolueilta (PSOE, IU ja VOX) ja kaksi kansalaisjärjestöiltä – ne kaikki hylättiin kunnallisten oikeus- ja kaavoitusasiantuntijoiden toimesta perusteettomina.
Tämä raivasi esteet sopimuksen viralliselle allekirjoittamiselle Benalmádenan pormestari Juan Antonio Laran ja maanomistajana toimivan Tremón-konsernin välillä.
Allekirjoituksen jälkeen kehittäjällä on kolme kuukautta aikaa toimittaa vaadittu tekninen dokumentaatio asemakaavan muutosta varten.
Työtä yli tuhannelle – entiset työntekijät mukana
Hankkeen arvioidaan tuovan yli 1.000 suoraa ja epäsuoraa työpaikkaa rakennus- ja käyttövaiheessa.
Erityisesti huomionarvoista on, että sopimus sisältää erillisen kohdan, joka mahdollistaa vuonna 2020 irtisanottujen entisten työntekijöiden paluun puistoon sen uudelleenavaamisen myötä.
Tivoli World ei ole pelkästään huvipuisto. Se on osa andalusialaisten kollektiivista muistia ja keskeinen osa Aurinkorannikon matkailutarjontaa. Uudistushanke merkitsee käännekohtaa Benalmádenan kaupunkipolitiikassa. Nykyinen kaupunginjohtoinen PP:n hallinto peri kaavoituskiistan sosialistien ajalta kesällä 2023, mutta onnistui palauttamaan vuoropuhelun Tremónin kanssa.
– Meillä on nyt mahdollisuus palauttaa Tívoli sinne, minne se kuuluu, totesi kaupungin kaavoituksesta vastaava valtuutettu Presi Aguilera aiemmin viikolla.