perjantai, maalis 29, 2024

Taju kankaalla

 

Asiahan ei tietysti minulle kuulu… minä vaan kysyn! tuumaili legendaarinen Masa Niemi Pätkän roolissaan varsin taajaan. Tämä repliikki olisi epäilemättä sopinut tällä viikolla myös espanjalaisen tuttavani suuhun useampaan otteeseen, sen verran mielenkiintoisiin keskusteluihin hänen kanssaan päädyin.

Ensin hän halusi kuulla minun näkemykseni siitä, miksi suomalaiset ovat maailman onnellisinta kansaa. Rehellinen vastaukseni oli, että ei aavistustakaan, ja tuskin edes ovat.

Ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin. Puhuimme pitkään siitä, miten moni asia on Suomessa hyvin. Siis keskimäärin, ainahan joillain on hirveää. Perusturvallisuus, koulutus, puhdas luonto, jne.

- Mainos -

Toisekseen, näin ainakin omana arvauksenani esitin, suomalaiset lienevät tyytyväisiä vähempään kuin jotkut muut kansat. Että kun perusasiat ovat kunnossa, suomalainen ei kaipaa kuuta taivaalta, vaan löytää onnensa pienemmistä asioista. Ehkäpä suomalaiset eivät olekaan maailman onnellisin, vaan tyytyväisin kansa? En minä tiedä. Ehkä me valehdellaan niille kyselijöille.

Mutta sitten tämä tuttuni oli kuullut, ja halusi tietää onko totta, että Suomessa oli ehdotettu että tapahtumia voitaisiin alkaa järjestää ja ravintoloita yms. avaamaan niille jotka on jo rokotettu, mutta ehdotus ei mennyt läpi.

Uskotteko siellä kotikatsomoissa, että oli hiukan vaikea selittää, miksi näin oli?

Olen jo aikoja sitten päättänyt, etten koske pitkällä tikullakaan edes sellaiseen pitkään tikkuun, jolla joku on joskus koskenut politiikkaa. Niinpä minulla ei ollut mitään kompetenssia – eikä kiinnostusta – etsiä selitystä sieltä. Hädissäni yritin miettiä, miten sanotaan espanjaksi ”kateus voittaa kiiman”. Jännä että ei tullut mieleen.

Lopulta tyydyin toteamaan, että sellasia ne maailman onnellisimmat ihmiset kuule on.

Jäimme molemmat keskisuurta kookkaamman hämmennyksen valtaan.

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...