Lukuaika: Suomessa paukuteltiin henkseleitä liian aikaisin

Suomessa paukuteltiin henkseleitä liian aikaisin

Kesällä näytti vahvasti siltä, että Suomessa kyettiin selättämään korona. Tartunnat romahtivat, sairaalapaikat tyhjenivät ja kuolleiden määrä pysyi samana.

Elokuuhun mennessä rajoituksia oli karsittu minimiin. Yökerhot, nuorten bileet, koulujen ja työpaikkojen etätöiden loppuminen ja ulkomaan matkailun vapautukset toivat koronasaldon, jota nyt puidaan.

Päivässä uusia tartuntoja tulee 250, sairaalahoitoon valuu väkeä, samoin tehohoitopaikkoihin.

- Mainos -

Suomi jakoi valtioita tartuntojen mukaan. Nyt Suomi on jo ylittänyt 25 tartuntaa 100 000 asukasta kohti, joka oli rajana turvallisille matkustusmaille.

Samalla kun tartuntakäyrä nousee voimakkaasti, rajoitusten uudelleen aloittamista vastustetaan. Sanna Marinin (sd.) johtama hallitus joutuu tasapainoilemaan rajoitusten ja talouden vaatimusten ristitulessa.

Pääministeri ilmoitti muun muassa ravintoloiden aukioloaikojen kiristyksestä. Pahimmilla tartunta-alueilla kiinni menoa aikaistettiin muuhun Suomen verraten.

Etenkin pohjoisen matkailuyrittäjät, yökerhojen pitäjät ja ravintoloitsijat ovat protestoineet uusia rajoituksia.

Tutkimukset kertovat kiistatonta faktaa: tartuntaa aiheuttavat sisätilojen sosiaaliset tilanteet, joissa lauletaan, huudetaan ja hengästytään ja ollaan lähekkäin.

Näistä faktoista asiantuntijat sitten laativat rajoitukset. Ihme ei ole, että yökerhot olivat tiukimmassa syynissä. Yökerhoissa musiikki soi kovaa, pakko puhua lujaa, jopa huutaa lähellä toista ihmistä ja illan venyessä myös suositukset etäisyyksistä unohtuvat.

Suomi on avoin demokratia, jossa ihmisten itsemääräämisoikeus on korkeassa kurssissa. Siksi hallituksen pääpaino on ollut suositusten antamisessa, ja vain äärimmäisissä tilanteissa turvaudutaan rajoituksiin.

Useiden tutkimusten mukaan 10 – 20 prosenttia ihmisistä aiheuttaa 80- jopa 90 prosenttia koronan jatkotartunnoista.

- Mainos -

Suuri enemmistö tartunnan saaneista tartuttaa korkeintaan kaksi ihmistä tai ei yhtään.

Kyllä edellä mainitusta voi vetää sen johtopäätöksen, että koronan kuriin saaminen edellyttää joukkokokoontumisten rajoittamista, toki tarkasti harkiten. Lisäksi tarvitaan suositusten noudattamista.

Suomalaisten tietous koronasta on kehittynyt. Nyt yhä useampi tietää, miten tartunta vältetään maskeilla, turvaväleillä ja käsiä pesemällä.

Eri asia sitten on se, miten paljon ihmiset välittävät suosituksista. Etenkin nuoriso tuntuu Suomessa suhtautuvan suosituksiin yliolkaisesti.

Suomessa tartuntojen jakautumiset ovat saman suuntaisia kuin kaikkialla Euroopassa. Suurissa kaupungeissa tauti tarttuu niin määrällisesti kuin suhteellisestikin ottaen pieniä paikkakuntia enemmän.

Kun seuraa tiedotusvälineitä, saa helposti sen kuvan, että koko Espanjassa korona riehuu tasaisesti maan joka kolkassa. Totuus on kuitenkin toinen. Esimerkiksi Fuengirolassa tartuntariski on jopa pienempi kuin Suomessa nyt keskimäärin.

Toivon mukaan tämä viesti tavoittaa yhä useamman talvensa Aurinkorannikolla viettävän ja miksei turistikin. Hiljaisuus tekee taloudellista tuhoa suomalaisyhteisön hienoon ja monipuoliseen palvelutarjontaan.

Pauli Uusi-Kilponen

- Mainos -

Kirjoittaja on yli 40 vuotta median palveluksessa ollut lehdistöneuvos

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...