perjantai, maalis 29, 2024

Suomeen matkaava voi lyhentää karanteenia kahdella testillä

 

Korkeamman ilmaantuvuuden maasta (esim. Espanja) palatessaan Suomessa asuva tai Suomen kansalainen voi halutessaan lyhentää 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia siten, että hakeutuu koronatestiin heti Suomeen saavuttuaan esimerkiksi lentokentällä tai satamassa ja toiseen testiin kotipaikkakunnalla aikaisintaan 72 tunnin jälkeen ensimmäisen testin ottamisesta. Toisen testin tulokseen saakka maahan saapujan tulisi olla omaehtoisessa karanteenissa.

Muille maahan tulijoille suositellaan ensimmäistä koronatestiä enintään 72 tuntia (3 vuorokautta) ennen Suomeen saapumista. Toiseen koronatestiin tulee mennä aikaisintaan 72 tuntia (3 vrk) Suomeen saapumisen jälkeen. Toisen testin tulokseen saakka maahan saapujan tulisi olla omaehtoisessa karanteenissa majapaikassaan.

THL:n ohjeistuksen mukaan omaehtoisen karanteenin aikana ei ole suositeltavaa mennä työpaikalle, päiväkotiin tai kouluun. Välttämätön liikkuminen, kuten lääkärissä käynti, on mahdollista. Tällöin suositellaan kasvomaskin käyttämistä ja julkista liikennettä tulee välttää. Omaehtoinen karanteeni päättyy, jos testitulos on negatiivinen. Mikäli testitulos on positiivinen, lääkäri määrää henkilön karanteeniin, kunnes hän on parantunut.

- Mainos -

Matkalle lähtijän pitää itse varmistaa kohdemaan senhetkiset maahantulo- ja karanteenimääräykset ja ottaa huomioon Suomeen palaajan karanteenisuositukset. Voit tarkistaa voimassaolevat maahantulo- ja karanteeniohjeet kohdemaan viranomaisten nettisivuilta. Kun maahantuloa rajoitetaan, kyseisistä maista ei enää voi tulla vapaa-ajan matkalle Suomeen. Tällöin on mahdollista vain paluu- ja kauttakulkuliikenne, työmatka tai muu välttämätön syy.

Tiina Jokinen

Lähde: https://intermin.fi/-/maahantulon-rajoituksia-tiukennetaan-koronatilanteen-perusteella

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...