Heinäkuun 17. – 19. päivä Välimeren aaltojen liplattelun sijaan Sohailin linnan kupeessa korvia huumaavat mollisoinnut, särökitarat sekä murina, örinä ja kiljunta. Tämä siksi, että Marenostrumin lavalla latinopop ja keinuvat lanteet tekevät tilaa tuimalle metallimusiikille ja hurjalle tukkaruuhkalle.
Kyseisenä ajankohtana Marenostrumin ohjelmassa on kolmipäiväinen metallifestivaali Sun And Thunder.
Torstaista lauantaihin kestävien metallitakojaisten aikana lavalla nähdään lähes 50 hevibändiä, jotka saapuvat Fuengirolan taivaan alle kaikilta maapallon kolkilta.
Suomalaisittain ilahduttavaa on se, että mukana on ainakin neljä bändiä, joissa liehuu Suomen sinivalkoinen lippu.
Torstaina 17.7. festarin lavalla kapuaa Kotkasta ponnistava Omnium Gatherum, joka yhdistelee musiikissaan melodista death metalia, progressiivista rockia ja perinteisempää heavy metallia.
Perjantaina 18.7. vuorossa on Kemin powermetal-ylpeys Sonata Arctica. Laulaja Tony Kakon luotsaamalla viisikolla on ensi vuonna luvassa jo 30-vuotisjuhlat.
Niin ikään perjantaina lavalla nähdään myös Ensiferum, jonka kolmekymppisiä juhlitaan jo tänä vuonna. Yhtyeen musiikissa viikinki- ja kalevalateemat yhdistyvät mm. folkmetalliin ja melodiseen death metalliin.
Kolmen suomalaisrykmentin ohella oman härmäläisannoksensa soppaan lisää myös saksalainen thrash metal -konkari Kreator, jonka riveissä suomalainen Sami Yli-Sirniö on kitarasankaroinut jo vuodesta 2001. Kreator on torstain pääesiintyjä.
Esillä koko metallin kirjo
Sun And Thunder festarin kattaus on varsin monipuolinen. Valojen ja savujen keskelle nousee yhtyeitä lähes kaikista metallin genreistä.
Suurelle yleisölle todennäköisesti tuntemattomampien äärimetallipumppujen vastapainoksi joka päivä nähdään myös helpommin lähestyttäviä bändejä, ja erityisesti kunkin päivän pääesiintyjät löytyvät hieman lähempää valtavirtametallia.
Torstaina pääesiintyjän viittaa sovittelevat harteilleen vuoroillaan jo mainittu Kreator ja brittiläinen Paradise Lost.
Perjantaina isoimmat nimet ovat yhdysvaltalainen WASP ja saksalainen Accept. Eikä Suomen oma Sonata Arctica tule kaukaa perästä.
Blackie Lawlessin luotsaama WASP juhlistaa muuten käynnissä olevalla kiertueellaan debyyttialbumiaan W.A.S.P. jonka julkaisemisesta tuli viime vuonna kuluneeksi 40 vuotta.
WASPilla on myös Suomi-yhteys, sillä bändin jenkkikitaristi Doug Blair on asustellut suomessa jo yli 10 vuotta.
Festarin päätöspäivänä lauantaina prameimmin esillä ovat ruotsalainen Opeth ja brittiläinen progelegenda Uriah Heep, jonka katalogista löytyvät mm. sellaiset pikku rallit kuin Easy Livin’, Lady In Black ja Gypsy.
Sohailin rantamaisemissa soi taas koko kesän
Jennifer Lopezin ja Sun And Thunder hevifestarin ohella Fuengirolan Marenostrumissa riittää nähtävää, kuultavaa ja koettavaa muutoinkin koko kesän ajan.
Maailmantähdistä voi nostaa esiin mm. sellaiset nimet kuin 30 Seconds To Mars (15.7), Lionel Richie (25.7.), The Prodigy (26.7.) ja Bonnie Tyler (14.8.).
Latinopopin saralla tämän kesän Marenostrum-tähtiä ovat mm. Antoñito Molina (4.7.), Ozuna (6.7.), Sebastian Yatra (2.8.) ja lukuisat muut.
Eikä tietenkään sovi unohtaa uljasta Manserockin invaasiota, kun Ylöjärven öljytty ja viritetty suomirock-kone Eppu Normaali hyrisee kaikilla sylintereillään Sohailin linnassa perjantaina 19. syyskuuta.
Koko Marenostrumin ohjelma löytyy netistä, osoitteesta marenostrumfuengirola.com.