Stop tykkänään

 

Maaliskuun puoliväli vuonna 2020 katkaisi His Stars Barin lennon, niin kuin monen muunkin yrityksen. Iso paha K tuli ja aiheutti maailmanlaajuisen pandemian, jota Espanjan hallitus alkoi hoitaa järeillä otteilla.

– Laitoimme baarin ovet kiinni silloin 14.3. ja kiinni ne pysyivät lopulta melkein vuoden, Savolainen kertaa.

– Pääsimme vuokraisännän kanssa järkevään sopimukseen maksuista ja myös valtiolta tuli joitain helpotuksia. Näin oli mahdollista pitää toiminta ”hyllyllä” sen sijaan että olisimme sulkeneet lopullisesti.

- Mainos -

Kuten moni muukin tuossa vaiheessa, myös Savolainen ajatteli, että eiköhän tämä tästä piakkoin palaudu.

– Ajattelin että istuskellaan pari-kolme viikkoa kotosalla ja palaillaan hommiin. Lopulta istuin sitten sen 62 päivää lockdownissa. Jos olisin arvannut, olisin epäilemättä lähtenyt Suomeen paljon aiemmin, Harri Savolainen tuumii.

Kun Finnlinesin lauttayhteys Saksan ja Suomen välillä palasi toimintaan kesäkuun alussa, Savolainen näki tilaisuutensa koittaneen, ja lähti Suomeen.

Euroopan nälkämailla

Matkalla Savolainen sai omakohtaisesti todeta, että Eurooppa oli poikkeustilassa. Hän lähti ajelemaan kohti pohjoista vesipullolla ja voileipäkekseillä varustautuneena ja ajatteli että kyllä nyt jostain jotain syötävää saa.

Ensimmäinen yö Pohjois-Espanjassa meni lopulta tyhjin vatsoin rekkojen yöpymisalueella koiran unta kuskin penkissä nuokkuen. Toinen päivä oli jo hieman parempi, kun Kaakkois-Ranskasta, Belfortin kaupungista löytyi avoinna oleva hotelli ja peräti yksi vielä palveleva kebab-ravintola.

Rullakebabin ja oikeassa sängyssä nukuttujen yöunien jälkeen oli hyvä körötellä Travemündeen ja sieltä laivan uumenissa Suomeen.

Vaan eipä se ollut Suomikaan entisellään.

- Mainos -

Lisää Herra Hiin kuulumisia tämän viikon lehdessä.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...