Suomen Merimieskirkon sosiaalityö on ollut Espanjan Aurinkorannikolla tärkeä osa suomalaisyhteiskunnan arkea ja tukiverkkoa. Kirkolla on enää yksi työntekijä, sosiaalikuraattori Tia Raunio, joka on ollut arvokkaana apuna espanjansuomalaisten elämän haasteissa ja kriiseissä.
Viime marraskuussa 2024 tuli ilmi, että Suomen valtion säästötoimet uhkaavat viedä rahoituksen ulkosuomalaisille suunnatusta toiminnasta. Eritoten 300.000 säästöt on kohdistettu juurikin Merimieskirkon ulkomailla tehtävään sosiaalityöhön.
Pahimpana pelkona Aurinkorannikolla oli se, että Raunio joutuisi lopettamaan työnsä.
Lue myös: Pääkirjoitus: Hallitus on leikkaamassa Aurinkorannikon viimeisenkin tukiverkon riekaleiksi
Iloinen uutinen
Nyt Aurinkorannikolle saatiin iloinen uutinen: Raunio saa jatkaa työtään sosiaalikuraattorina. Tia otti itse tiedon suorastaan liikuttuneena vastaan.
Vaikka hallituksen säästöpäätös iskikin Merimieskirkkoon kipeästi, sen sosiaalityö ei kuitenkaan lopu kokonaan, vaan jatkuu Saksassa, Benelux-maissa, Isossa-Britanniassa ja Espanjassa. Sosiaalikuraattoreita on tällä hetkellä yhteensä kuusi.
Suomen Merimieskirkko on jo 150 vuotta tukenut suomalaisia maailmalla. Suomen hallituksen päättämien säästötavoitteiden mukaan sosiaali- ja terveysministeriö on puolittanut Merimieskirkolle osoitetun sosiaalityön STEA-avustuksen noin 600 tuhannesta eurosta hieman alle 300 tuhanteen euroon.
Tuen rajun leikkauksen vuoksi Merimieskirkko ei voi enää tarjota sosiaalityön palveluita yhtä laajasti kuin tähän saakka. Vuodenvaihteessa Merimieskirkko joutui lopettamaan sosiaalityön Kreikassa ja jättämään uusimatta kahden määräaikaisen sosiaalikuraattorin työsuhteet Belgiassa ja Isossa-Britanniassa.
– Ulkomailla tehtävän sosiaalityön tuen huomattava väheneminen tapahtuu samaan aikaan kun kansaneläkkeiden maksu monelle ulkosuomalaiselle lakkaa. Nämä toimenpiteet heikentävät ulkomailla asuvien ja liikkuvien suomalaisten tilannetta, sanoo Merimieskirkon pääsihteeri Hannu Suihkonen.
Lue myös: Tia Raunio: ”Merimieskirkon ennaltaehkäisevä sosiaalityö uhattuna”
Sosiaalityöllä ennaltaehkäistään kriisejä
Merimieskirkon sosiaalityö ulkomailla tähtää etenkin ulkosuomalaisten, mutta myös muiden ulkomailla olevien suomalaisten ja liikkeellä olevien ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja lisäämiseen.
– Merimieskirkon tarjoamalla kokonaisvaltaisella matalan kynnyksen tuella pidetään huolta koko perheestä. Lapsi-, nuoriso-, seniori- ja perhetyö ulkosuomalaisten parissa vähentää suomalaisten yksinäisyyden, turvattomuuden ja ulkopuolisuuden kokemusta, taustoittaa Merimieskirkon sosiaalityön koordinaattori Valtteri Salmi.
Sosiaalialan ammattilaiset tunnistavat hiljaisia signaaleja ja haavoittuvassa asemassa olevia. Heidän tekemänsä työ on turvallista, oikein suunnattua ja vaikuttavaa. Ennakointi ja varhainen tuki ennaltaehkäisevät syrjäytymistä ja kriisejä ja siten pienentävät yksilölle ja yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia pitkällä aikavälillä.
Merimieskirkon työssä hyödynnetään monipuolisia menetelmiä, kuten palveluohjausta ja yksilöohjausta. Henkilökohtaisella tuella tarjotaan konkreettista apua ja tukea elämän ongelmatilanteisiin. Vaikeissa ja etenkin kriisitilanteessa Merimieskirkon tarjoama omakielinen apu on korvaamatonta.