Blogi

Sivistymätöntä!

Tietämättömyys ja sivistymättömyys tapasivat olla häpeän aihe. Vasta näinä vuosina täysprimitiivit ovat saaneet yleisön suosion. Mitä röyhkeämpi ja rivompi olet, mitä ilkeämpiä asioita vuodatat somessa, sitä enemmän saat tykkäyksiä. Mainetta hankitaan mitä ihmeellisimmillä sivistymättömyyden osoituksilla (“En ole elämässäni lukenut yhtäkään kirjaa!”) ja monen kirjallinen ilmaisu viliseekin virheitä, joita voisi kuvitella näkevänsä korkeintaan ala-asteelaisen tekstissä.

On ihmisiä, joiden mielenkiinto loppuu välittömästi, kun aihe vaatii hiemankaan apinatasoa korkeampaa älykkyyttä. Ja näitä ihmisiä on koko ajan enemmän, ja maailma mitoitetaan heille. Hehän ovat olleet koulussa, oppineet kirjoittamaan ja lukemaan, vaikka eivät näitä taitoja sivistymiseen käytäkään. TV-ohjelmat tehdään suurimmaksi osaksi tälle väestönosalle – ala-arvoinen ja irvokas käytös saa katsojilta ennen näkemättömän suosion. Mitä hirveämpi rikos on tapahtunut, mitä järkyttävämmät yksityiskohdat – sitä suurempi on kiinnostus. ‘Tietolähteinä’ toimivat some ja TV.

Erityisesti tietämättömyys paistaa somessa, vihapuhe-termikin on avautunut ihan vain Facebookia seuraamalla. Kuka tahansa voi haukkua muita, toimia besserwisserinä, vaikka tietoa ei olekaan – on vain täysin musta-valkoinen maailmankuva, johon tiedon muruset eivät mitenkään pääse tunkeutumaan. Tämä väkijoukko on enemmistönä, valtaluokkana ja, vaikka eivät itse sitä edes ymmärrä, hallittavina – sen tajuamiseenhan tarvittaisiin sivistystä. Tunnetusti: sivistys tekee meistä vapaita, tietämättömyys orjia.

Homo sapiens, älykäs ihminen – mitä pitemmälle aika kuluu, sitä vähemmän tuon nimityksen ansaitsemme. Kungfutse totesi jo 2500 vuotta sitten: ”Älä tee toisille sitä, mitä et tahtoisi toisten tekevän itsellesi.” Pyrkikäämme kohteliaisuuteen, suvaitsevaisuuteen ja itsehillintään. Jopa somessa.

Suvi Kauranen

Mitä pidit jutusta?
+1
224
+1
15
+1
3
+1
6
+1
2
+1
8

Kolumnit

Mika Heikkilä

Shoppailumania

Korona-aikana olen löytänyt verkkokaupat. Kivijalkakauppojen kannattajalle se aiheuttaa suurta syyllisyyttä. Olen...
Suvi Kauranen

Sivistymätöntä!

Tietämättömyys ja sivistymättömyys tapasivat olla häpeän aihe. Vasta näinä vuosina täysprimitiivit...

Viikon kysymys

Jos kuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa