Lukuaika: Sirkka Matero saa iloa lasten aitoudesta

Sirkka Matero saa iloa lasten aitoudesta

 

Tällaisen valinnan on tehnyt 27-vuotias Sirkka Matero. Tapaamme hänen kanssaan Centro Finlandiassa sijaitsevassa lastenkerho Tuiskulassa, missä hän on parhaillaan suorittamassa työharjoittelua Oulun ammattikorkeakoulusta. Sosionomin koulutus ja varhaiskasvatuksen opettajan pätevyys napsahtavat plakkariin vielä tämän vuoden jouluna.

– Minulla on enää opinnäytetyö kesken, ja teen sitä nyt samalla tämän työharjoittelun yhteydessä. Se käsittelee lasten itsesäätelytaitojen tukemista, Sirkka Matero kertoo.

Sosionomin koulutuksessa voi suuntautua moniin eri tehtäviin, mutta Materon kohdalla suunta on ollut koko ajan selvä: varhaiskasvatus. Niinpä hän on ennen tätä ollut kaikki työharjoittelut päiväkodeissa, ja nyt siis lastenkerhossa, jälleen alle kouluikäisten lasten parissa.

- Mainos -

– Minua on aina kiinnostanut lasten kanssa työskentely, Matero perustelee alan valintaa.

– Lisäksi tykkään tehdä käsillä, esimerkiksi kuvataidetta, ja halusin päästä työssä hyödyntämään sitä luovuutta, hän jatkaa.

Alanvaihto

Ennen sosionomin koulutusta Sirkka Matero on ehtinyt jo kouluttautua restonomiksi, mutta työura hotelli- tai ravintola-alalla ei kuitenkaan lopulta tuntunut omalta.

– Huomasin jo jossain vaiheessa opintoja, että ei tämä taida olla minun juttuni. Ajattelin kuitenkin, että kaikesta opiskelusta on hyötyä, joten kävin sen loppuun. Puoli vuotta valmistumisen jälkeen aloitin sitten opiskelemaan tätä uutta alaa.

Jos ei restonomin hommista lopulta Materolle ammattia tullutkaan, niin varhaiskasvatuksen suhteen valintaa tuntuu edelleen oikealta. Kun häneltä kysyy lasten parissa työskentelyn parhaita puolia, niin on kuin valo syttyisi silmissä, kun hän alkaa luetella:

– Se että lapset ovat niin aitoja. Heiltä saa tosi suoraa palautetta, niin hyvässä kuin pahassakin, he näyttävät tunteensa ja ovat juuri niin kuin ovat. Lisäksi työ on vaihtelevaa. Päivät ovat hyvinkin erilaisia, mikä tarkoittaa sitä, että käytännössä voi tapahtua mitä vaan. Lisäksi lasten päivittäiset pienet oivallukset, ja se kun he oppivat jotain uutta, on ihanaa.

Oma ala löytyi

- Mainos -

Ei siis ihme, että suunnitelmissa siintää työura varhaiskasvatuksen opettajana.

– Kunhan olen valmistunut, niin haen kyllä tämän alan töitä.

Myös työllistymisnäkymät ovat varsin valoisat.

– Töitä on paljon, opettajista on koko ajan pulaa. Eli töitä pitäisi löytyä aika helpolla, melkein koko Suomesta.

Koko Suomessa ei tietenkään yksi ihminen voi kerralla työskennellä, joten mihin päin Sirkka Materon tie mahtaa työelämässä viedä?

– Se on vielä vähän auki. Oulu on tietysti yksi todennäköinen vaihtoehto, olen asunut siellä nyt kolme vuotta, ja siellä asuu myös poikaystävän perhe. Helsinki ja pääkaupunkiseutukin on myös vaihtoehto, mutta katsotaan nyt.

Espanja on ihana!

Sirkka Materon kanssa jutellessa alkaa vaikuttaa siltä, ettei olisi mikään ihme, vaikka se työpaikka joskus löytyisi täältä Aurinkorannikoltakin.

- Mainos -

– Espanja on ihana! Voisin jäädä tänne pidemmäksikin aikaa, hän huokaisee ensimmäiseksi, kun tulee puhe täällä vietetyn ajan tekemistä vaikutelmista.

– Totta kai tuo sää on täällä ihan parasta, varsinkin nyt kun elokuun kuumimmat helteet ovat vähän helpottaneet. Ja myös maisemat ovat ihania. Olemme käyneet muun muassa Mijas Pueblossa, Marbellassa ja Málagassa. Kaikkialla on tosi nättiä ja idyllisen näköistä.

Pysyvämpikin muutto Aurinkorannikolle on kuulemma käynyt puheissa poikaystävän kanssa, mutta aika saa näyttää. Joka tapauksessa tätä työharjoitteluakin on vielä puolitoista kuukautta jäljellä, ja sinäkin aikana on vielä tarkoitus nähdä ja kokea.

– Minulla on viikko lomaa tulossa, ja silloin olisi tarkoitus käydä jossain. Kierrellä Granadaa tai Rondaa tai jotain muita lähialueita, Sirkka Matero suunnittelee.

Kuka?

  • Sirkka Matero
  • 27 vuotta
  • Kotoisin Kajaanista
  • Valmistuu varhaiskasvatuksen opettajaksi jouluna
  • Työharjoittelussa Fuengirolassa

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...