Lukuaika: Senioriasuntoja espanjansuomalaisille?

Senioriasuntoja espanjansuomalaisille?

 

Maskun Kalustetalon perustaja Toivo ”Topi” Sukari, 65, nauttii eläkepäivistään toimimalla yritysjohtajana. Hänen mielestään sana eläkeläinen on halventava, koska monet ihmiset pitävät heitä toisen luokan kansalaisina.

Huonekaluketjun lisäksi Sukari on perustanut kolme Ideaparkia: Lempäälään, Ouluun ja viimeiseksi Seinäjoelle, joista Oulun myymäläkeskittymän omistuksesta hän on luopunut. Sen sijaan Lempäälässä ja Seinäjoella hänellä on edelleen osake-enemmistö.

Kolme vuotta sitten Sukari osti Fuengirolan Torreblancaan rakennettavasta Monte Paraiso -nimisestä rakennuksesta kattohuoneiston. Hän maksoi 120 neliön asunnosta muutostöineen noin 700.000 euroa.

- Mainos -

Asunto luovutettiin vuosi sitten toukokuussa, mutta sähköliittymä alkoi toimia vasta syyskuussa. Osa taloyhtiössä asuvista suomalaisista oleskeli nelisen kuukautta kynttilän valossa, Sukari kertoo.

Sukari pyysi rakennuttajaa korottamaan olohuoneen kattoa, rakentamaan asuntoon suomalaisen saunan ja muuttamaan terassin betonisen muurin kapeammaksi ja tekemään sen yläosan lasista, jotta 80 neliön parvekkeelta avautuisi siellä istuessa komea näkymä Välimerelle.

Rakastan merta. Turussakin asun meren rannalla. Vietämme vastaisuudessa täällä pahimmat talvikuukaudet.

Pariskunta etsii villaa

Myös asunnon väliseinät on tehty lasista. Vaalean sävyisen huoneiston minimalistisen sisustuksen rikkoo vain sohvien ja tuolien ruskea nahkaverhoilu.

Huonekalut ovat Mijasista, BoConceptin liikkeestä. Ensin mietin, että olisinko tuonut ne Suomesta, mutta ajattelin päästä helpommalla ja ostaa ne täältä. Toimitusaika oli kuitenkin puoli vuotta. Maskun kalusteilla olisin säästänyt aikaa ja rahaa, Sukari sanoo.

Sukari ei pidä mahdottomana ajatuksena sitä, että hän perustaisi Maskun myymälän Aurinkorannikolle, mutta tällä hetkellä hän on enemmän kiinnostunut kiinteistöbisneksestä.

Yritin ostaa Fuengirolan rantakadulta kerrostalon, mutta tarjoukseni ei mennyt läpi, Sukari kertoo.

- Mainos -

Kerrostalojen lisäksi Sukari on yrittänyt löytää vaimonsa Nadjan, 49, kanssa pariskunnalle suurta villaa.

Marbellassa kävimme katsomassa kahta eri taloa, mutta emme ole löytäneet mielestä.

Ensimmäisestä, noin tuhannen neliön, talosta myyjät pyysivät kolmea miljoonaa euroa, mutta Sukari laski, että siihen olisi palanut sen lisäksi noin 600–700.000 euroa remonttiin.

Siellä ei kuitenkaan ollut näkymiä, Sukari sanoo.

Toinen talo oli pinta-alaltaan puolet pienempi, mutta hinta noin puolitoista kertainen ensimmäiseen verrattuna eli vajaa viisi miljoonaa euroa.

Maisemat olivat komeat, mutta talon takana meni moottoritie enkä myöskään tykännyt naapureiden kanssa jaettavasta yhteisaltaasta, Sukari toteaa.

Sukarit toivovat, että uusi talo löytyisi akselilta Fuengirola–Benalmádena.

Tämä on alueena mukavampi kuin Marbella.

- Mainos -

Teknologia vei mukanaan

Yritysjohtajaa on houkuteltu mukaan rakentamaan senioriasuntoja Aurinkorannikon suomalaisille.

Olemme käyneet siitä neuvotteluja Turun Teollisuuden Rakentajat Oy:n kanssa, mutta en ole ainakaan vielä innostunut, Sukari myöntää.

Mutta en ole myöskään sulkenut sitä mahdollisuutta pois. Rehellisesti sanottuna kauppa- ja logistiikkakeskukset sekä liiketilat ovat minun juttuni, Sukari jatkaa.

Kansakoulupohjalta yritysjohtajaksi ponnistanut Topi on kaukana diginatiivista. Hän vannoi pitkään, ettei tule koskaan lähettämään edes teksti-viestiä.

Kun kymmenen vuotta sitten sain ensimmäisen tekstarin 90-vuotiaalta isältäni, niin päätin opetella kirjoittamaan niitä.

Sen jälkeen huonekalukuninkaan elämä on mennyt nettiin ja teknologia on vienyt mukanaan.

Nadjankin löysin Face-bookista, Sukari kertoo.

Nettisivustojen kävijä-määrät ovat kasvaneet koronaviruksen aikana voimakkaasti. Myös huonekalukauppa on vahvasti linkitettynä verkkoon.

Nettikauppa tuplaantuu joka vuosi. Myymälät muuttuvat kymmenessä vuodessa pienemmiksi showroomeiksi, jotka sijaitsevat kaupungin keskustassa, Sukari ennustaa.

KUKA?

  • Toivo ”Topi” Sukari
  • 65-vuotias
  • Kansakoulun käynyt
  • Maskun Kalustetalon perustaja
  • Ideaparkien isä
  • Huonekalupuolen yrityksiä johtavat hänen kolme tytärtään.
  • Kiinteistöpuolen yrityksistä vastaavat hänen kaksi poikaansa.
  • Maskun liikevaihto on yli sata miljoonaa euroa.

Mika Heikkilä

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...