Sanoittajamestarit vieraisilla

Tämä viikko on Fuengirolassa todellista lyriikan juhlaa. Tiistaina ja keskiviikkona Miljoonasade vaihtuvine solisteineen esittää Chrisse Johanssonin tekstittämiä kappaleita, ja heti perään torstaina ja perjantaina, Ilkka Vainio ja Janus Hanski & Viihteen kenttämiehet laulavat Junnu Vainion lyriikoita. Molemmille ravintola Kukon keikoille on luvassa yllätysesiintyjiä ja muutakin spesiaalia.

Heikki Salo innostui reilu vuosi sitten ajatuksesta Chrisse -konsertin järjestämisestä. Keväällä järjestettiin kolme loppuunmyytyä keikkaa ja nyt tilaisuus uusitaan pari kertaa Kukossa.

Yksi erikoisuus voidaan paljastaa jo ennakkoon. Ilkka Vainio vierailee Miljoonasateen solistina Chrisse -keikoilla ja vastavuoroisesti Heikki Salo kipuaa lavalle Junnu -keikoilla.
– Onhan tästä tulossa upea viikko. Näin toisen polven tekstittäjänä olen aina arvostanut Chrissen työtä suuresti. On suuri ilo ja kunnia päästä esittämään mestarille hänen omia tekstejään. Sovitaan niin, että teen siinä livenä lavalla Chrisselle omistetun runonkin, Vainio lupaa.
Muutakin yhdistävää löytyy, kun Chrisse Johanssonille myönnettiin vuonna 2013 Juha Vainio -palkinto, sitä oli luovuttamassa Ilkka Vainio ja Heikki Salo kuului raatiin, joka valitsi palkinnon saajan.

Lippuja näihin hienoihin kunnianosoituskonsertteihin saa ennakkoon Centro Finlandian Infosta tai soittamalla numeroon +34 646111203.

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista