Säistä

Kuten lehden uutisista voi lukea, suomalaiselle matkailijalle on oleellista, että hän pääsee piruilemaan kotimaahan jääneille tutuilleen sääasioista. Onhan se mukavaa laittaa sosiaaliseen mediaan kuva rannalta olutlasin äärellä, kun Suomessa viuhtoo räntää tai lunta poikittain vapun tietämillä.

Sääasiat ovat muutenkin ihmisten mielestä äärimmäisen kiinnostavia. Säähän liittyvät uutiset ovat esimerkiksi Fuengirola.fi -sivustolla  lähes luetuimpia.  Sää siis kiinnostaa.

Niin sen pitääkin kiinnostaa. Uutisoidun tutkimuksen mukaan paremmat kelit on tärkein syy, kun valitaan lomapaikkaa. Vaikka kulunut kevät onkin ollut säiden suhteen nihkeähkö koko Espanjassa, Aurinkorannikon ehdoton matkailuvaltti on nyt ja tulevaisuudessa manner -Euroopan paras keli. Aurinko paistaa keskimäärin yli 300 päivää vuodessa, joten niitä sadepäiviä ei kovin paljon mukaan mahdu.

Kun nyt katselee vähän pidempiaikaisia sääennusteita, näyttää siltä, että yksi viileämpi ja kosteampi jakso on vielä tulossa. Se voi tosin päivien kuluessa kuivahtaa, ja tällä viikolla alkanut helle saattaa jatkua marraskuulle saakka. Nautitaan keleistä ja jos vähän ripottelee, kiitetään vihertävän luonnon puolesta.

- Mainos -

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...