Jos saisin valita kahdesta pahasta, ottaisin Suomeen valtapuolueeksi tai ainakin johtavaksi oppositiopuolueeksi naapurimaan ruotsidemokraatit kotoisten sosiaalidemokraattien sijaan. Miksikö? No siitä yksinkertaisesta syystä, että ruotsidemokraattien ajatus työnantajan oikeuksista ei ole jämähtänyt menneelle vuosituhannelle.
Ruotsia on totuttu pitämään meillä Suomessa maana, missä asiat ovat paljon paremmin kuin vähäväkisessä ja sivistymättömässä itänaapurissa. Ruotsi on ollut kansankoti, joka on tarjonnut aikanaan taloudellisen turvapaikan myös sadoilletuhansille paremman elämän toivossa vaeltamaan lähteneille suomalaisille muista vaeltajista puhumattakaan.
Ruotsin tuoreiden vaalien suuri voittaja ruotsidemokraatit on ammentanut voimansa juuri noista vaeltavista massoista. Toisaalta moni Suomesta muuttanutkin on siirtynyt heidän leiriinsä niiden toisten demokraattisen katteettomien lupausten takia. Toisaalta maahanmuuton kääntyminen hallitsemattomaksi on saanut monet syntyperäisetkin vaihtamaan leiriä.
Ruotsissa mitta alkaa olla yksinkertaisesti täynnä sitä kiittämättömyyttä, millä esimerkiksi Tukholman Rinkebyn ja Malmön slummialueiden maahanmuuttotaustainen väki saamaansa apuun ja hyvään vastaa. Yksikin poltettu auto on liikaa, mutta kymmenistä syntyy jo tulva, jonka hedelmät ovat nyt virranneet suoraan ruotsidemokraattien laariin.
Tässä vaiheessa moni lukija saattaa herätä sanomaan, että niin muualla, mutta ei kuitenkaan meillä. Minä puolestani sanon, että Turun taannoinen terrori-isku oli vasta esimakua siitä maailmasta, mihin Suomenkin pitää kohta varautua. Toivoisin olevani väärässä, mutta tuskin kuitenkaan olen, sen ovat tapahtumat muualla Euroopassa osoittaneet.
Viimeksi symbolisen kissan nosti pöydälle juuri Lähi-idästä palannut Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja, prikaatikenraali Mauri Koskela. Hän sanoi Haminassa pitämässään puheessa kiertelemättä, että seuraavassa aallossa Lähi-idästä on tulossa Suomeenkin sodan karaisemia ja ääriliikkeisiin kuuluvia taistelijoita, jotka eivät kaihda mitään toimia asiansa eteenpäin viemisessä.
Koskela korosti, että ongelmat on parasta ratkaista jo niiden syntysijoilla. Tällä vältetään se, että pakolaisstatuksen omaavien ihmisten ei tarvitse paeta heille tutuilta alueilta usein vaarallisen matkan kautta heille täysin vieraisiin maihin ja kulttuureihin. Koskela muistutti myös, että lähellä kriisin keskusta voitaisiin paremmin kontrolloida sitä, millaista ainetta kohdemaihin hyväksytään ja estää samalla ääriaineksen pääsy eteenpäin.
Suomalaisen yhteiskunnan ongelmana on paitsi Ruotsista tarttunut naiivi sinisilmäisyys myös se, että kenraali Koskelan kaltaiset järjen puhujat leimataan ihan liian helposti vähintäänkin halla-aholaisiksi yhden asian liikkeen edustajiksi. Asioista ei yksinkertaisesti uskalleta puhua niiden oikeilla nimillä, kun pelätään leimautumista pelkästään omaan napaansa tuijottavaksi rasistijuntiksi.
Surullisinta on se Suomenkin politiikkaan levinnyt tapa käyttää yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömiäkin uudistuksia kiristyskeinona. Hyväksi tai paremminkin huonoksi esimerkiksi käyvät eduskunnan syövereihin hukkuneet tiedustelulait, joita varsinkin veljet ja siskot vihervasemmalla ovat käyttäneet kiristyskeinonaan saadakseen pääministeripuolueen ajaman sote- ja maakuntauudistuksen kaadettua.
Tähän on demokratiassa tultu – O tempora, o mores.
Asko Tanhuanpää
Loading ...
