torstai, maalis 28, 2024

Ronskeista tarinoista syntyi kirja

Rakennusbisneksen parissa elämäntyönsä tehnyt ja intohimoisesti yrittäjyyteen suhtautuva Pekka Salomaa on kirjoittanut elämäkertakirjan, joka sisältää paljon vauhdikkaita käänteitä.

– Tyylini on sen verran ronski, että jouduin pyytämään juristilta apua ennen kirjan julkaisua. Olen aika suoraan ladellut kirjassa asioita ja maininnut ihmisiä nimeltäkin, paljastaa Salomaa.

Lakimiehen tehtävä oli tarkastaa, onko kirja ylipäätään julkaisukelpoinen vai alkaako sen ilmestyttyä sataa ihmisiltä kunnianloukkaussyytteitä. Kirja julkaistiin syyskuussa.

- Mainos -

Salomaan elämäntarina kertoo ennen kaikkea miehen yrittäjän taipaleesta lähes 50 vuoden ajalta.

– Tänä aikana on rakennettu ja kehitetty varsinkin Pohjois-Satakuntaa ja Etelä-Pohjanmaata, mutta on työ vienyt minut myös Arabiemiraatteihin, Venäjälle ja ympäri Eurooppaa.

Yrittäjän taipaleellaan Salomaa on kehittänyt innovatiivisesti täysin uusia tuotteita, joita on huomioitu ja palkittu jopa Suomen presidentin taholta. Tarinat eivät mieheltä lopu kesken.

Monenlaista taivalta

Inspiraation kirjan kirjoittamiseen Pekka Salomaa sai Sofia-opiston lyhyeltä luovan kirjoittamisen kurssilta muutama vuosi sitten.

– Kurssilla kirjoitin ronskin kertomuksen 12 rakennusmiehen opintomatkasta Leningradiin 70-luvun puolivälissä. Minulla on paljon hupaisia tarinoita varsinkin 70-luvulta.

Kurssin jälkeen Salomaa alkoi laittaa muitakin tarinoita paperille ja kerätä niitä talteen. Hän ei olisi kuitenkaan uskonut, että kirjoittaisi niistä vielä kokonaisen kirjan.

Salomaa on valinnut kirjan kanteen kuvan pesäpallokentästä, koska pesäpallo on ollut hänelle aina lähellä sydäntä. Salomaan mielestä pesäpallokenttä kuvaa hänen elämänvaiheitaan hyvin.

- Mainos -

– Kotipesä on paikka, jossa elin varhaisnuoruuteni, kävin koulut ja armeijan sekä opiskelin. Sinne synnyin, siellä leikin ja vartuin yrittäjyyteen sekä työntekoon, kuvailee Salomaa.

Sitten alkoi ykköstaival. Isänsä kuoltua Salomaa siirtyi suoraan koulun penkiltä yritysjohtajaksi isänsä rakennusyritykseen. Rakennusliike Salomaa ja Kumpp. oli Suomen 11. suurin.

– Meillä oli silloin 300 äijää töissä. Kakkostaipaleella koko firma meni nurin, mikä tuli täytenä yllätyksenä. Silloin alkoi ajanjakso, joka oli elämässäni suurta muutosten aikaa.

Kakkostaipaleella rakennusliike ja betoniteollisuus jäivät ykköspesälle, Salomaa erosi vaimostaan ja jatkoi yhteiseloa lastensa kanssa. Hän meni hetkeksi vieraalle töihin ja uudelleen naimisiin.

– Kolmostaipaleella rakentaminen jäi taakse ja siirryimme ympäristötekniikan toiminta-alueelle. Vilkas ulkomaankauppa sävytti tätä taivalta, joka oli aika pitkä ja kivinen tie.

Tällä hetkellä Pekka Salomaa kokee kulkevansa kotitaipaleella kohti kotipesän rauhaa.

– Tämä osa matkasta sisältää luopumista yrittäjyydestä. Nyt on aika viskellä mölkkyä ja ja heittää huulta hyvien ystävien kanssa. Pitää miettiä, syöksyäkö vai juosta kotipesälle saakka.

Iso tavoite mielessä

- Mainos -

Pekka Salomaa talvehtii Fuengirolassa jo kahdeksatta vuotta yhdessä vaimonsa Sirkun kanssa. He asuvat vuokralla Los Bolichesissa, josta löytyivät upeat espanjalaiset vuokranantajat.

Arki kuluu leppoisasti harrastusten parissa ja ystävien kanssa aikaa viettäen.

– Sauvojen kanssa teemme vaimon kanssa viiden kilometrin lenkin joka aamu ja ilta. Liikuntaa tulee nykyään harrastettua erittäin paljon, kun emme enää tule autolla Suomesta Espanjaan.

Leijonien toiminnassa Salomaa on ollut aktiivisesti mukana niin Aurinkorannikolla kuin Suomessa. Pesäpallo-otteluissakin hän on ollut sitä kautta muun muassa järjestysmiehenä ja pallopoikana.

Aurinkorannikolla Salomaalla on vielä yksi erittäin iso tavoitekin ennen kotipesää.

– Fuengirolaan minulla on tavoitteena saada aurinkoenergialla toimivat maanalaiset jätepuristimet, joita olemme tehneet ja asentaneet muun muassa Brasiliaan. Sen tavoitteen aion viedä vielä läpi.

Elämäkertansa viimeisellä sivulla lukee piip piip piip.
– Se tarkoittaa sitä, että peli vihelletään päättyneeksi. Siellä asti ei vielä kuitenkaan olla.

KUKA?

  • Pekka Salomaa (73)
  • Tehnyt elämäntyönsä rakennusalalla ja ympäristötekniikan parissa
  • Asuu talvet Fuengirolassa ja kesät Tampereella sekä Ikaalisissa
  • Harrastaa sauvakävelyä, mölkkyä, tennistä ja pesäpalloa

Sonja Riihikangas

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...