Lukuaika: Rollarikitaristi piipahtaa His Starsissa

Rollarikitaristi piipahtaa His Starsissa

Legendaarisen Rolling Stones yhtyeen viettäessä koronasapattia, yhtyeen kitaristi Keith Richards on
nautiskellut Espanjan lämmöstä jo useamman kuukauden ajan. Hänen oleskelunsa Málagan koillispuolella
Colmenarin kylässä on säilynyt salaisuutena, kitaristisuuruus asuu syrjäisessä Fincassa ja hänen tuttavansa
hoitavat kaupassa käynnin ja muut liikkumista vaativat askareet. Nyt torstaina hän saapuu lyhyelle
päiväretkelle Fuengirolaan tapaamaan vanhaa tuttavaansa Herra Hii Savolaista.
-Hii on tuttu 90-luvun puolivälin Euroopan Urban Jungle -kiertueeltamme. Hän toimi silloin
kitararoudarinani ja siinä keikkojen lomassa tutustuimme ja ystävystyimme. Olen käynyt häntä vuosien
varrella tapaamassa Hämeenlinnassa parikin kertaa. Kuulin viime viikolla, että miehellä on musabaari
Fuengirolassa, täytyyhän se käydä tarkastamassa, Richards kertoo pikaisesti puhelimessa.
Richardsin oletetaan saapuvan His Starsiin torstaina noin klo 16. Hän saattaa antaa lyhyen näytteen
soittotaidoistaan, mikäli sattuu olemaan sillä tuulella.
-Music is like a wind, you never know when it begins to blow, hän kuittaa kysymyksen soittamisesta

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...