perjantai, maalis 29, 2024

Rock the Coast houkuttaa suomalaisia – Tarja, Michael Monroe, Rainbow, Scorpions….

-Myynti on ollut erinomaista. Näyttää siltä, että pääsemme tavoitteeseen ja kenties jopa jonkin verran ylikin, kertoo Rock the Coast –festarin promoottori Juan Antonio Muñoz.

Kesäkuun puolivälissä Fuengirolan Sohailin linnan ympäristössä järjestettävä festivaali on kerännyt paljon huomiota myös Suomessa. Se että festarilla esiintyvät Tarja Turunen, Michael Monroe ja Von Hertzen Brothers on toiminut hyvänä kiinnostuksen lisääjänä. Isot suomalaistähdet Rainbown, Scorpionsin ja Europen kanssa samoissa kemuissa on suomalaisittain houkutteleva yhdistelmä.

-Minulla ei ole tarkkaa lukua, mutta valistunut arvioni on, että suomalaisille lippuja on mennyt noin tuhat kappaletta. Niitä on ostettu sekä netistä, että Centro Finlandian myyntipisteestä Fuengirolassa. Tiedän, että suomalaiset ovat hevikansaa, siksi otin mukaan myös suomalaisia artisteja.

Kokonaisuudessaan festarille on myyty tällä hetkellä noin 11.000 lippua.

-Tavoitteemme on 13.000 myytyä lippua, sillä olemme reippaasti break evenissa. Meillä on lupa myydä 15.000 lippua, eli vielä myytävää riittää, olisihan se hienoa, jos ensimmäisellä kerralla saisimme myytyä festarin loppuun.

Yli tuhatvuotinen Sohailin linna toimii festarin tukikohtana.

- Mainos -

Upea venue

Muñoz pitää Sohailin linnan Marenostrum castle parkkia loistavana festarialueena.
-En tiedä löytyykö maailmasta kovin montaa vastaavaa ympäristöä. Lava on hienosti Välimeren rannassa ja palvelualueet löytyvät historiallisen linnan katveesta. Ainakin Suomesta tulevalle musiikkituristille jo pelkkä paikka tarjoaa hienon elämyksen. Fuengirolan kaupunki on tehnyt hienoa työtä tällaisen paikan rakentamisen suhteen, paikalla on varmasti edessään menestyksekäs tulevaisuus.

iltanäkymä.
Kuvassa Marenostrum castle parkin nykyinen lava. Viereen nousee toinen täsmälleen samanlainen.

 

Rock the Coast festarin ajaksi Marenostrum castle park rakennetaan vielä normaalia konserttiympäristöä isommaksi. Nykyisen ison lavan viereen rakennetaan toinen täsmälleen samanlainen lava ja jättimäiset videoscreenit.
-Linnan yhteyteen tulee mittavat ravintolapalvelut ja kolmas esiintymislava. Mukaan tulee myös skandinaavista ruoka- ja juomatarjoilua, ravintola Kukon väki suunnittelee mielenkiintoisia ruokia. Maistoin juuri elämäni ensimmäistä kertaa suomalaista Lonkeroa, se on niin hyvää, että sitä on myös pakko saada festarille myyntiin, Muñoz hehkuttaa.

Rock the Coast –festarille järjestetään Suomesta pakettimatkoja. Ainakin suomalainen matkatoimisto Espanjassa Meriatur toimii festarimatkojen järjestäjänä. Paketteja on vielä jokunen jäljellä, niitä voi tutkailla täältä: https://meriatur.com/

 

Rock the Coastin alustava aikataulu

Antti Pekkarinen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...