Nykyään elämä on tehty helpoksi. Ruoka tulee kotiovelle, jos niin haluaa, ja jos ei jaksa odottaa, aina löytyy joku valmis annos, jonka voi heittää mikroon. Eikä siinä mitään, onhan se kätevää. Mutta joskus tuntuu, että helppous on mennyt vähän liian pitkälle. Ruoasta on tullut jotain, mitä vain otetaan, ei enää tehdä.
Valmisruokia on ollut ennenkin, mutta niistä on tullut ihan oma kulttuurinsa. Enää ne eivät ole hätävara, vaan arkea. Työpäivän jälkeen ei huvita kokata, ja kun lapset pitää viedä harrastuksiin, on helpompi vain lämmittää valmisateria. Samalla se on vienyt meiltä jotain pois: tekemisen tunteen.
Sama ilmiö näkyy liikkumisessa. Enää ei tarvitse liikkua, jos ei halua. Kaikki on lähellä tai saatavilla yhdellä napin painalluksella. Työ, kauppa, ruoka ja viihde, kaikki löytyy ruudulta. Silloin liikkumisesta tulee asia, jota pitää erikseen suunnitella, vaikka ennen se oli vain osa tavallista elämää.
Moni sanoo, että ei ole aikaa. Mutta ehkä olemme vain tottuneet siihen, että kaiken pitäisi olla nopeaa ja vaivatonta. Jos ruoanlaitto vie yhtään enemmän aikaa, se tuntuu jo hankalalta. Samalla keho ja mieli jäävät vajaalle. Ei siksi, että valmisruoka olisi välttämättä aina pahasta, vaan siksi, että tekeminen itsessään on tärkeää. Liikkuminen, pilkkominen, paistaminen, oleminen hetken ajan irti näytöistä ja ruuduista, ne ovat tärkeitä asioita mielellemme ja kehollemme.
Valmisruoka ja liikkumattomuus eivät ole ongelma yksinään, mutta yhdessä ne kertovat jotakin tästä ajasta. Me haluamme kaiken heti, mutta unohdamme, että osa hyvää elämää on juuri se pieni vaiva, jonka näemme asioiden eteen. Ehkä joskus olisi hyvä pysähtyä, liikkua vähän ja tehdä ruokaa itse. Ei siksi, että pitäisi, vaan siksi, että siitä tulee parempi olo.
Riina Leppäkangas/Personal Trainer ja psyykkinen valmentaja
Loading ...
